Gregarius

Feeds

65 items (65 unread) in 4 feeds

• Usko järkeen (35 unread)
• Pauliinan blogi (25 unread)
• Sirun blogi (1 unread)
• Minnan Blogi (4 unread)

Unread items (65)

Usko järkeen

• 

  JHS 169 hyväksytty - vihdoin avointa lähdekoodia julkiselle sektorille?

  Posted: February 2nd, 2009, 12:03am EET by ville

  Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA hyväksyi vihdoin perjantaina suosituksen avoimen lähdekoodin käyttämisestä julkisella sektorilla. Hyväksytty dokumentti menee tosin vielä viralliseen kielenhuoltoon ennen sen lopullista julkaisemista JHS-sarjassa, joten toistaiseksi asiasta kiinnostuneiden pitää tyytyä hieman aikaisempaan draft-versioon. Olin mukana kirjoittamassa suositusta, joka on toivottavasti osaltaan helpottamassa avoimen lähdekoodin käyttöönottoa julkisella sektorilla.

  Suosituksessa käydään läpi seikkaperäisesti, mitä asioita hankintayksiköiden (kunnat, ministeriöt ym.) tulee huomioida hankkiessaan käyttöönsä avoimen lähdekoodin tuotteita. Vaikka asia tuntuisikin nopeasti miettien helpolta, se on tarkemmin tutustuttaessa yllättävän monisäikeinen ongelmakenttä. Ensimmäinen ja päällimmäinen syy tähän on voimassa oleva hankintalaki, joka rajoittaa merkittävästi tarjouspyyntöjen sisältöä. Lähtökohtana on, että toimittajilta ei voida edellyttää tietyn tuotteen käyttöä, vaan sen sijaan pitää määritellä käyttötarpeen sanelemat tekniset tai oikeudelliset reunaehdot. Toisin sanoen esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelman hankinnassa ei voida vaatia tarjouksen tekemistä OpenOfficesta tai edes sen varianteista. Sen sijaan voidaan kyllä edellyttää, että hankittavan tekstinkäsittelyohjelman lisenssi sallii sen vapaan jakelun ja muokkauksen, mikäli tällaiselle vaatimukselle on olemassa perustellut syyt.

  Toinen ja vähän radikaalimpi vaihtoehto on ostaa ainoastaan ylläpito ja- tukipalvelut. Pelkkä avoimen lähdekoodin ohjelman lataus ja käyttöönotto ei nimittäin muodosta vielä julkista hankintaa, eli organisaatio voi vapaasti asentaa haluamansa ohjelmiston ja vasta tämän jälkeen kääntyä kaupallisten toimijoiden puoleen. Kyseessä on varsin tyylikäs “legal hack”, josta kunnia kuuluu itse asiassa Hollantiin.

  Kokonaan oma lukunsa on, että Suomessa ei ole tällä hetkellä erityisen helppo löytää luotettavia toimittajia, jotka olisivat valmiita myymään avointa lähdekoodia julkiselle sektorille. Toimivia tuotteita ei löydy kovinkaan moniin käyttökohteisiin (vrt. esim. tuore keskustelu eduskunnan sähköpostijärjestelmästä) ja pienten, muutaman hengen toimittajien varaan jättäytyminen ei ole edes avoimen lähdekoodin tuotteiden tapauksessa erityisen hyvä idea - vaikka lähdekoodi onkin vapaasti käytössä, monimutkaisemman järjestelmän haltuunotto ei välttämättä ole nopea tai halpa operaatio erityisesti jos (ja kun) sen dokumentaatio ei ole kunnossa.

  Pitemmän päälle olisi hyvä, jos Suomessa (ja miksei ihan EU-tasolla) saataisiin käyntiin Forge.milin kaltaisia järjestelyitä, joissa pidetään keskitetysti yllä julkishallinnon tarpeeseen modifioituja avoimen lähdekoodin tuotteita. Näin julkisen sektorin vähäiset resurssit saataisiin IT-puolella mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön ja lisenssimaksujen maksamisen sijaan rahat jäisivät (toivon mukaan) kotimaisten koodarien taskuun. Samalla pystyttäisiin myös vähentämään tietoturvaan ja avoimen lähdekoodin lisensseihin liittyviä riskejä. Sääli vain, että tällaiset ideat eivät Suomessa saa ihan vastaavaa huomiota kuin maailmalla, jossa julkishallinnon massiivisia OSS-hankintoja on esimerkiksi pidetty yhtenä hyvin tehokkaana elvytyskeinona.

• 

  JHS 169 hyväksytty – vihdoin avointa lähdekoodia julkiselle sektorille?

  Posted: February 2nd, 2009, 12:03am EET by ville

  Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA hyväksyi vihdoin perjantaina suosituksen avoimen lähdekoodin käyttämisestä julkisella sektorilla. Hyväksytty dokumentti menee tosin vielä viralliseen kielenhuoltoon ennen sen lopullista julkaisemista JHS-sarjassa, joten toistaiseksi asiasta kiinnostuneiden pitää tyytyä hieman aikaisempaan draft-versioon. Olin mukana kirjoittamassa suositusta, joka on toivottavasti osaltaan helpottamassa avoimen lähdekoodin käyttöönottoa julkisella sektorilla.

  Suosituksessa käydään läpi seikkaperäisesti, mitä asioita hankintayksiköiden (kunnat, ministeriöt ym.) tulee huomioida hankkiessaan käyttöönsä avoimen lähdekoodin tuotteita. Vaikka asia tuntuisikin nopeasti miettien helpolta, se on tarkemmin tutustuttaessa yllättävän monisäikeinen ongelmakenttä. Ensimmäinen ja päällimmäinen syy tähän on voimassa oleva hankintalaki, joka rajoittaa merkittävästi tarjouspyyntöjen sisältöä. Lähtökohtana on, että toimittajilta ei voida edellyttää tietyn tuotteen käyttöä, vaan sen sijaan pitää määritellä käyttötarpeen sanelemat tekniset tai oikeudelliset reunaehdot. Toisin sanoen esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelman hankinnassa ei voida vaatia tarjouksen tekemistä OpenOfficesta tai edes sen varianteista. Sen sijaan voidaan kyllä edellyttää, että hankittavan tekstinkäsittelyohjelman lisenssi sallii sen vapaan jakelun ja muokkauksen, mikäli tällaiselle vaatimukselle on olemassa perustellut syyt.

  Toinen ja vähän radikaalimpi vaihtoehto on ostaa ainoastaan ylläpito ja- tukipalvelut. Pelkkä avoimen lähdekoodin ohjelman lataus ja käyttöönotto ei nimittäin muodosta vielä julkista hankintaa, eli organisaatio voi vapaasti asentaa haluamansa ohjelmiston ja vasta tämän jälkeen kääntyä kaupallisten toimijoiden puoleen. Kyseessä on varsin tyylikäs “legal hack”, josta kunnia kuuluu itse asiassa Hollantiin.

  Kokonaan oma lukunsa on, että Suomessa ei ole tällä hetkellä erityisen helppo löytää luotettavia toimittajia, jotka olisivat valmiita myymään avointa lähdekoodia julkiselle sektorille. Toimivia tuotteita ei löydy kovinkaan moniin käyttökohteisiin (vrt. esim. tuore keskustelu eduskunnan sähköpostijärjestelmästä) ja pienten, muutaman hengen toimittajien varaan jättäytyminen ei ole edes avoimen lähdekoodin tuotteiden tapauksessa erityisen hyvä idea – vaikka lähdekoodi onkin vapaasti käytössä, monimutkaisemman järjestelmän haltuunotto ei välttämättä ole nopea tai halpa operaatio erityisesti jos (ja kun) sen dokumentaatio ei ole kunnossa.

  Pitemmän päälle olisi hyvä, jos Suomessa (ja miksei ihan EU-tasolla) saataisiin käyntiin Forge.milin kaltaisia järjestelyitä, joissa pidetään keskitetysti yllä julkishallinnon tarpeeseen modifioituja avoimen lähdekoodin tuotteita. Näin julkisen sektorin vähäiset resurssit saataisiin IT-puolella mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön ja lisenssimaksujen maksamisen sijaan rahat jäisivät (toivon mukaan) kotimaisten koodarien taskuun. Samalla pystyttäisiin myös vähentämään tietoturvaan ja avoimen lähdekoodin lisensseihin liittyviä riskejä. Sääli vain, että tällaiset ideat eivät Suomessa saa ihan vastaavaa huomiota kuin maailmalla, jossa julkishallinnon massiivisia OSS-hankintoja on esimerkiksi pidetty yhtenä hyvin tehokkaana elvytyskeinona.

• 

  Ravintola Bellevue - suosittelen!

  Posted: January 2nd, 2009, 2:26am EET by ville

  Väittelystä on nyt kulunut muutama viikko ja mieliala on edelleen varsin sekava - tässäkö se nyt oli? Jatkoa pohtiessa on kuitenkin hyvä palata hetkeksi menneeseen ja antaa ansaitut kehut “kirjanjulkaisujuhlan” pitopaikalle Ravintola Bellevuelle - ilta ei tältä osin olisi voinut olla onnistuneempi. Melkoisena jokerina valittu paikka osoittautui Helsingin gourmet-skenen kätketyksi helmeksi. Tarjottu menu oli seuraava:

  Sovetskoje Igristoje
  *********
  BORŠTŠ-KEITTO
  Bortsj-soppa
  Russian beetroot soup with sour cream
  Russky Standart
  *********
  BLINI, MUIKUNMÄTIÄ, PUNASIPULIA JA SMETANAA
  Blini med löjrom, rödlök och smetana
  Blini with roe of vendance, red onion and sour cream
  Willm Pinot Gris 2006, AC Alsace
  *********
  KARITSANŠAŠLIK ”ADJIKA”, OHRAKASHAA  JA KORIANTERIKASTIKETTA
  Lammšašlik “ADJIKA”, med kornkasha och koriandersås
  Lamb šašlik “ADJIKA”, with barley kasha and coriander sauce
  Mas Irene 2001, DO Penedés
  *********
  KARPALOPARFAIT JA SABAYON–
  GRATINOITUJA MARJOJA
  Tranbärsparfait med sabayongratinerade bär
  Cranberry parfait with berries gratineted with Sabayon
  *********
  KAHVI TAI TEE
  Kaffe eller te
  Coffee or tea
  Castarede VSOP

  Jokainen ruokalaji oli onnistunut, ja erityisesti lammas sai kehuja. Monen vieraan mielestä se oli parasta lammasta mitä olivat ravintolasta saaneet. Myös viinit saivat lähes kautta linjan kehuja. Palvelu oli huomaamatonta eli hyvää - no, viinojen tarjoilussa oltiin ehkä vähän yliaktiivisia, mutta tämä nyt on laskun maksajan subjektiivinen näkemys. Suoritus oli siis kaikenkaikkiaan kiitettävä (varsinkin huomioiden, että 45 vieraan + normaalien perjantai-illan asiakkaiden pyörittäminen on varmasti nostanut keittiön stressitasoa..)

• 

  Ravintola Bellevue – suosittelen!

  Posted: January 2nd, 2009, 2:26am EET by ville

  Väittelystä on nyt kulunut muutama viikko ja mieliala on edelleen varsin sekava – tässäkö se nyt oli? Jatkoa pohtiessa on kuitenkin hyvä palata hetkeksi menneeseen ja antaa ansaitut kehut “kirjanjulkaisujuhlan” pitopaikalle Ravintola Bellevuelle – ilta ei tältä osin olisi voinut olla onnistuneempi. Melkoisena jokerina valittu paikka osoittautui Helsingin gourmet-skenen kätketyksi helmeksi. Tarjottu menu oli seuraava:

  Sovetskoje Igristoje
  *********
  BORŠTŠ-KEITTO
  Bortsj-soppa
  Russian beetroot soup with sour cream
  Russky Standart
  *********
  BLINI, MUIKUNMÄTIÄ, PUNASIPULIA JA SMETANAA
  Blini med löjrom, rödlök och smetana
  Blini with roe of vendance, red onion and sour cream
  Willm Pinot Gris 2006, AC Alsace
  *********
  KARITSANŠAŠLIK ”ADJIKA”, OHRAKASHAA  JA KORIANTERIKASTIKETTA
  Lammšašlik “ADJIKA”, med kornkasha och koriandersås
  Lamb šašlik “ADJIKA”, with barley kasha and coriander sauce
  Mas Irene 2001, DO Penedés
  *********
  KARPALOPARFAIT JA SABAYON–
  GRATINOITUJA MARJOJA
  Tranbärsparfait med sabayongratinerade bär
  Cranberry parfait with berries gratineted with Sabayon
  *********
  KAHVI TAI TEE
  Kaffe eller te
  Coffee or tea
  Castarede VSOP

  Jokainen ruokalaji oli onnistunut, ja erityisesti lammas sai kehuja. Monen vieraan mielestä se oli parasta lammasta mitä olivat ravintolasta saaneet. Myös viinit saivat lähes kautta linjan kehuja. Palvelu oli huomaamatonta eli hyvää – no, viinojen tarjoilussa oltiin ehkä vähän yliaktiivisia, mutta tämä nyt on laskun maksajan subjektiivinen näkemys. Suoritus oli siis kaikenkaikkiaan kiitettävä (varsinkin huomioiden, että 45 vieraan + normaalien perjantai-illan asiakkaiden pyörittäminen on varmasti nostanut keittiön stressitasoa..)

• 

  Pitkästä aikaa postaus

  Posted: September 29th, 2008, 12:29am EEST by ville

  Pitkän hiljaiselon jälkeen back to business. Varovaisena aloituksena kalakeittoresepti, joka sai positiivista palautetta testiryhmältä (sisko, Pami):

  4 perunaa
  4 porkkanaa
  1 pussi Rainbow-pakastejuureksia
  1 sipuli
  300g kirjolohisuikaleita metsäsienimarinadissa
  1 tlk Tatti-herkkusieni kermaketta
  100g siitakesieniä
  1 kasvisliemikuutio
  4dl maitoa
  vettä, mausteita

  Kuutio porkkanat ja perunat, käristä ne oliiviöljyssä (käytin sitruunalla maustettua). Sekaan kurkumaa, valkopippuria yms. Lisää pilkottu sipuli ja sienet. Odota hetki ja lisää juurespussi ja sekoita kunnolla. Ruskista maun mukaan. Lisää sekaan kermake, maito, kasvisliemikuutio. Anna kiehua hetki. Lisää kirjolohisuikaleet. Tiputa lämpö alas, anna hautua (itsellä oli yli tunnin, ainekset menevät jo vähän “mossoksi” mutta liemestä tuli oikein maukas). Testaa maku, lisää mausteita maun mukaan (esim. persiljaa, tilliä, sitruunapippuria yms.)

• 

  Suvi, ota mallia Ikestä!

  Posted: March 10th, 2008, 5:19pm EET by ville

  Suomessa vallitsee tällä hetkellä syvä epäluottamus IT-ammattilaisten ja poliittisten päätöksenekijöiden välillä. Ilmiön konkretisoituu hallituksessa tietoyhteiskunta-asioista vastaavan ministeri Suvi Lindenin eroa vaativassa verkko-addressissa, mutta kyse on (yhtä ministeriä) laajemmasta ja systemaattisemmasta ongelmasta. Suomessa poliittinen järjestelmä on yksinkertaisesti osoittautunut epäpäteväksi tekemään mitään tietotekniikkaa viistäviä päätöksiä.

  Maaniseksi menneen nettisensuurikeskustelun lisäksi tuoreena esimerkkinä IT-lehdissä on ollut VTV:n raportoima viime hallituskauden tietoyhteiskuntahankkeiden uskomaton epäonnisumisprosentti. Vai mitä muuta voidaan sanoa seuraavasta listasta?

  1. Oulun seudun päivähoidon verkkopalvelut EI TOIMI
  2. Vanhusten verkkopalvelu Lieksassa EI TOIMI
  3. Vanhusten verkkopalvelu Hämeessä EI TOIMI
  4. Tavaraliikenneluvan verkkopalvelu TÄMÄ TOIMII!
  5. Päivähoidon mobiilipalvelut Lahdessa EI TOIMI
  6. Projektien arviointia koskeva konsultointipalvelu EI TOIMI
  7. Etelä-Karjalan sähköiset tietoverkkopalvelut EI TOIMI
  8. Pohjois-Lapin sähköiset hallintopalvelut EI TOIMI

  (lähde Muukkonen,Talouselämä, 2008)

  Lista puhunee omaa mykistävää kieltänsä. Tietoyhteiskuntaohjelmassa tehtiin toki muitakin asioita kuin edellä mainittuja alueellisia hankkeita. Lisäksi ongelmat hankkeissa olisivat olleet osittain suhteellisen helposti korjattavissa, mutta tiettyjen yhtiöiden endeeminen arroganssi ei tähän ilmeisestikään taipunut vaan:

  “..Esimerkiksi Oulussa Tieto-Enator ja WM-data rakensivat päivähoidon verkkopalvelujärjestelmää. Yhtiöt eivät kuitenkaan suostuneet avaamaan tietojärjestelmiensä rajapintoja toisilleen, koska sopimuksessa ei sitä edellytetty.”

  Omasta näkökulmastani tietoyhteiskuntaohjelman suurin epäonnistuminen olikin siinä, ettei ohjelmassa edes pyritty tutkimaan, missä nykyjärjestelmässä on suurimmat ongelmat (hallinnon lukittautuminen TE:n ym. suljettuihin järjestelmiin) ja miettiä miten näihin voitaisiin puuttua (määräämällä avoimet rajapinnat ja standardit pakolliseksi kaikkiin valtion ja kuntien IT-hankkeisiin Norjan ja Tanskan mallin mukaisesti). Lopputulos ei kieltämättä ollut iso yllätys, koska tiedossa oli ketkä asioista olivat päättämässä.

  Terveydenhuoltoa koskevien tietojärjestelmien ongelmista on ollut myös runsaasti julkista keskustelua. Erityisesti 45 minuuttia-ohjelma on kunnostautunut ongelmien tuomisessa esiin. On pelättävissä, että VTV:n raportin kirjoittaneen Voutilaisen pelot osoittautuvat tältä osin valitettavan profeetalliseksi:

  “Vaarana on, että myös tulevat terveydenhuollon järjestelmäintegroinnit epäonnistuvat. Samat yritykset ovat mukana suunnitelluissa hankkeissa”, ylitarkastaja Voutilainen pelkää

  Esimerkkilista jatkuu toki tästä. Viime hallituskaudella suurimmat laineet sai aikaiseksi kulttuuriministeri Karpela, joka ajoi ensin läpi tekijänoikeuslain muutokset, joita vastustivat “masinoijien” lisäksi mm. kaikkien poliittisten puolueiden nuorisojärjestöt (tiettävästi ainutkertaista). Tämän jälkeen hän innostui kirjastoihin ja kouluihin asennettavista sensuurisoftista. Näistä jälkimmäinen hanke sentään hyytyi yleiseen passiiviseen vastarintaan. Eduskunta hyväksyi myös mm. yleisen tallennusvelvollisuuden teletiedoille (mitä vastustettiin mm. EU:n laajuisella verkkovetoomuksella) ja tuki laajaa tietokoneohjelmien patentointia (mm. vastoin Linus Torvaldsin kantaa ).
  

  Mitä tilanteelle tulisi sitten tehdä? Kansanedustajien kouluttaminen aihepiiristä ja tulevaisuusvaliokunnan muuttaminen IT-asioita koskevien lakiasioiden erikoisvaliokunnaksi voisivat olla pieniä, mutta konkreettisia askelia. Parhaan ratkaisun saattaisi tarjota kuitenkin ulkoministeri Kanervan idea kutsua alle 30-vuotiaat osaksi ulko-ja turvallisuuspoliittista päätöksentekoa:

  “Idea on saada freesi, sanoisinko internet-sukupolven näkökulma siitä, miten ihmiset, joiden tulevaisuudesta tässä on keskeisesti kysymys, näkevät uuden avoimen maailman ja Suomen paikan tässä”, ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) luonnehti..”

  Samaa ratkaisua voisikin lämpimästi suositella myös ministeri Lindenille: hajoita nykyinen “arjen tietoyhteiskuntaohjelman neuvottelukunta” ja korvaa se ulkominiseteriön mallin mukaisella nuorisotiimillä. Lopputulos ei voi ainakaan olla huonompi kuin nykytila!

• 

  ISO/IEC JTC1, ISO DIS 29500 BRM ja OOXML..

  Posted: March 6th, 2008, 8:05pm EET by ville

  (Tämä kirjoitus on julkaistu myös EFFIn blogissa)

  …eli mitä tapahtui viime viikolla Genevessä?

  Kuten tällaisissa kokouksissa yleensä, tapahtumista ISO:ssa on olemassa useampia rinnakkaisia totuuksia. Suomen delegaation tunnelmia voi ensinnäkin lukea blogistamme: [ooxmlfi.blogspot.com]. Microsoftin positiivinen “spin” tapahtumista käy kiitettävisti ilmi esimerkiksi Brian Jonesin blogista. IBM:n kriittinen näkemys tapahtumiin on taas koottuna Bob Sutorin blogiin. Myös Tim Brayn ja Antonis Christofideksen bloggaukset aiheesta ovat vierailun arvoisia.

  Mikä on sitten totuus? Oma mielipiteeni on lähempänä sutorlaista linjaa. Yksi viikko oli yksinkertaisesti liian lyhyt aika massiivisen muutospakettikokonaisuuden käsittelemiseen. Kokousta kyllä johdettiin ammattitaitoisesti ja eri maiden edustajat (Suomi mukaanlukien) tekivät ankarasti töitä pahimpien ongelmien poistamiseksi perusteellisilla muutosesityksillä. Kokouksen puheenjohtaja piti myös hyvin tiukasti kiinni linjasta, että prosessia tai yleismpiä poliittisia linjauksia koskevia puheenvuoroja ei saanut pitää. Tämän seurauksena ilmapiiri pysyi itse kokouksessa varsin asianorientoituneena. Muutosten hyväksyntä jäi valitettavasti perjantaille, jolloin asioita sitten nuijittiin pöytään pikavauhtia huomattavan taistelu-uupuneiden delegaattien yrittäessä pysyä tasalla muutostulvasta. Lisäksi osaa muutoesityksiä ei otettu edes käsittelyyn, mikä esimerkiksi suututti Brasilian delegaation varsin perusteellisesti. Kukaan ko. prosessiin osallistunut ei voi hyvällä omalla tunnolla väittää, että kysymyksessä olisi ollut erityisen “hyvän hallintotavan” mukaisesta toiminnasta. Sinänsä ISO:n sääntöjä kyllä nähdäkseni noudatettiin (huomattavankin) kirjaimellisesti.

  Oma lukunsa on lopun massaäänestys käsittelemättömistä jäsenmaiden muutosehdotuksista. Vaihtoehtoina ko. äänestyksessä oli ECMA:n alkuperäisversio, tyhjää äänestäminen tai ECMA:n antama vastaus muutosesitykseen. Toisin sanoen, oli mahdotonta äänestää jäsenmaan tekemän muutosesityksen puolesta ja rekisteröidä kanta ECMA:n tekemiä esityksistä vastaan.

  Silti standardi meni merkittävästi eteenpäin. Siitä saatiin poistetuksi useita merkittäviä bugeja ja mm. viittaukset Microsoftin ei-standardeihin tiedostomuotoihin poistettiin – AV-puolen osalta suositusmuotoja olisivat jatkossa:
  • Images: png, jpg
  • Text: UTF-16, HTML
  • Audio: mpeg audio, Ogg Vorbis

  Ajanpuutteen takia kattavaa käsittelyä ei kuitenkin voitu siis tehdä. Tältä osin Antoniksen bloggauksesta löytyy, kohta joka kuvaa tilannetta erinomaisesti:

  “..My proposal was more than 30 pages. Even if it were well thought and error free, Ecma had no way of knowing that. Therefore, the BRM was essentially confined to making changes that only scratched the surface of the problems…The third issue is that, while writing my proposal, I and my reviewers found 13 additional errors in the original specification. However, national bodies were not allowed to submit new comments (and rightly so, otherwise there would have been total chaos). Therefore, there was no way to submit and correct them.”

  Koska Microsoftin vaatima Fast Track-menettely ei mahdollista enää jatkokehittämistä, SFS:ssä 27.3.2008. tehtävä päätös esityksen kelpoisuudesta on joko täysi hylkäys tai hyväksyntä – uutta editointikierrosta ei voi vaatia. Oma näkemykseni on, että työ jäi kesken ja standardi ei ole vielä nykyisellään valmis ISO-standardiksi.

• 

  ISO/IEC JTC1, ISO DIS 29500 BRM ja OOXML..

  Posted: March 6th, 2008, 8:01pm EET by ville

  …eli mitä tapahtui viime viikolla Genevessä?

  Kuten tällaisissa kokouksissa yleensä, tapahtumista ISO:ssa on olemassa useampia rinnakkaisia totuuksia Suomen delegaation tunnelmia voi ensinnäkin lukea blogistamme: [ooxmlfi.blogspot.com]. Microsoftin positiivinen “spin” tapahtumista käy kiitettävisti ilmi esimerkiksi Brian Jonesin blogista. IBM:n kriittinen näkemys tapahtumiin on taas koottuna Bob Sutorin blogiin.

  Mikä on sitten totuus? Oma mielipiteeni on lähempänä “Sutor”-laista linjaa. Yksi viikko oli yksinkertaisesti liian lyhyt aika massiivisen muutospakettikokonaisuuden käsittelemiseen. Kokousta kyllä johdettiin ammattitaitoisesti ja eri maiden edustajat (Suomi mukaanlukien) tekivät ankarasti töitä pahimpien ongelmien poistamiseksi perusteellisilla muutosesityksillä. Kokouksen puheenjohtaja piti myös hyvin tiukasti kiinni linjasta, että prosessia tai yleismpiä poliittisia linjauksia koskevia puheenvuoroja ei saanut pitää. Tämän seurauksena ilmapiiri pysyi itse kokouksessa varsin asianorientoituneena. Muutosten hyväksyntä jäi valitettavasti perjantaille, jolloin asioita sitten nuijittiin pöytään pikavauhtia huomattavan taistelu-uupuneiden delegaattien yrittäessä pysyä tasalla muutostulvasta. Lisäksi osaa muutoesityksiä ei otettu edes käsittelyyn, mikä esimerkiksi suututti Brasilian delegaation varsin perusteellisesti. Kukaan ko. prosessiin osallistunut ei voi hyvällä omalla tunnolla väittää, että kysymyksessä olisi ollut erityisen “hyvän hallintotavan” mukaisesta toiminnasta. Sinänsä ISO:n sääntöjä kyllä nähdäkseni noudatettiin (huomattavankin) kirjaimellisesti.

  Oma lukunsa on lopun massaäänestys käsittelemättömistä jäsenmaiden muutosehdotuksista. Vaihtoehtoina ko. äänestyksessä oli ECMA:n alkuperäisversio, tyhjää äänestäminen tai ECMA:n antama vastaus muutosesitykseen. Toisin sanoen, oli mahdotonta äänestää jäsenmaan tekemän muutosesityksen puolesta ja rekisteröidä näin kantaansa ECMA:n tekemiä esityksistä vastaan.

  Silti standardi meni merkittävästi eteenpäin. Siitä saatiin poistetuksi useita merkittäviä bugeja ja mm. viittaukset Microsoftin ei-standardeihin tiedostomuotoihin - AV-puolen osalta suositusmuotoja olisivat jatkossa:
  • Images: png, jpg
  • Text: UTF-16, HTML
  • Audio: mpeg audio, Ogg Vorbis

  Ajanpuutteen takia kattavaa käsittelyä ei kuitenkin voitu siis tehdä. Koska Microsoftin vaatima Fast Track-menettely ei mahdollista enää jatkokehittämistä, SFS:ssä 27.3.2008. tehtävä päätös on esityksen kelpoisuudesta on joko täysi hylkäys tai hyväksyntä - uutta editointikierrosta ei voi vaatia. Oma näkemykseni on, että työ jäi kesken ja standardi ei ole vielä nykyisellään valmis ISO-standardiksi.

• 

  ISO/IEC JTC1, ISO DIS 29500 BRM ja OOXML

  Posted: March 6th, 2008, 2:48pm EET by ville

  Kuten tällaisissa kokouksissa yleensä, tapahtumista on olemassa useampia rinnakkaisia versioita. Suomen delegaation tunnelmia voi ensinnäkin lukea blogistamme:[ooxmlfi.blogspot.com]. Microsoftin “spin” tapahtumista käy kiitettävisti ilmi esimerkiksi Brian Jonesin blogista. IBM:n kriittinen näkemys tapahtumiin on taas koottuna Bob Sutorin blogiin…

  To be continued..

• 

  DIS29500 ja IPR:t

  Posted: February 28th, 2008, 10:57am EET by ville

  Oheinen bloggaus on julkaistu alunperin Suomen DIS29500-delgaation blogissa.

  Paneeli IPR-kysymyksistä

  Osallistuin eilen BRM:n kanssa rinnakkaisesti pidetyn Open Forun Europen “Standards and the Future of the Internet”-konferenssin IPR-aamupäivään. Ko. tilaisuudessa pääfokuksena oli avoimien standardien ja patenttien välinen suhde. Keskustelu kuitenkin kävi aina välistä myös OOXML:n immateriaalioikeuksissa, mistä saattoi vetää seuraavat johtopäätäkset:
  - Standardin mukana oleva Open Specification Promise (OSP) on todennäköisesti oikeudellisesti sitova ainakin useimmissa maissa.
  - Ko. dokumentin kieli ei ole yksiselitteistä, mutta paneelin puheenjohtajan Andy Updegroven mukaan se ei poikkea vastaavissa dokumenteissa yleensä käytettävästä kielestä ja jos siinä on ongelmia, niitä on myös muidenkin yhtiöiden vastaavissa lupauksissa.
  - Merkittävin ero ODF:n ja OOXML:n välillä on, että ODF käyttää OASIS:sen omaa IPR-pohjaa, kun taas Microsoftin lupaus menee pitemmälle kuin mitä ISO:n normipohja edellyttäisi (RAND).
  - OOXML:n lupaukset kohdistuvat nyt käsittelyssä olevaan standardiversioon. ODF:ssä tilanne on jokseenkin vastaava eli Sunin patenttilupaus kattaa varmasti vain nykyversion.
  - ISO ei ole kiinnostunut IPR:stä kuin siltä osin, että se varmistaa, että tarvittavat RAND-pohjaiset patenttilisenssit ovat saatavilla tietyn standardin toteuttamiseksi.
  - XML-patentteja löytyy myös muiden kuin Microsoftin ja Sunin patenttisalkuista ja standardit eivät ota näihin kantaa.

• 

  Demo maineensa veroinen

  Posted: February 10th, 2008, 11:06pm EET by ville

  Olimme perjantaina vihdoin syömässä ravintola Demossa Dr. Välimäen kanssa. Illan menun pituus oli odotetun neljän ruokalajin sijaan viisi annosta, mikä kävi meille hyvin. Alkukeittona tarjottu katkarapukeitto oli raikas kermaisuudesta huolimatta ja Alsacesta tullut “Riesling Rosenberg 2003″ täydensi sitä erinomaisesti (ja vahvisti ko. alueen mainetta allekirjoitaneen uutena lempialueena Ranskasta.) Toisena alkuruokana oli kateenkorvaa, joka oli sinänsä hyvää, mutta kokonaisuutena annos oli jotenkin vaisu niin maultaan kuin ulkonäöltään. Sen sijaan pääruokana tarjoiltu ankka oli todella hyvää, sillä kypsyys oli juuri oikea ja mehyvyys säilynyt erinomaisesti. Juustolautanen oli melko standardi ja annoksesta jäikin lähinnä mieleen Cognacin alueelta tullut konjakin makuinen väkevä viini, joka korvasi tyypillisen Port-viinin hyvin. Jälkiruoka oli sitruunavaahto/muffinssi/sorbet-kokonaisuus, joka oli OK, mutta ei yltänyt esimerkiksi ex-Georgen tasolle.

  Kokonaisuutena illallinen oli erinomainen ja erityisesti pääruuan nappiosuma lämmitti mieltä. Palvelu oli rennon asiallista – tarjotusta ruuasta oltiin selvästi ylpeitä ja ihan syystä. Cheziin verrattuna annokset eivät olleet yhtä perfektionististä näpertämistä, mikä ei ole välttämättä niin huono asia. Samoin sisustuksessa tyyliero on ilmeinen (tila on sinänsä itselleni legendaarinen, koska kävin aikasemmin samalla paikalla sijainneessa ravintola Bahiassa elämäni ensimmäisillä ravintolatreffeillä
  ***

  Omaa kokkaamista sunnuntai-illalta:

  Punajuuri-mustamakkarapata:

  1 kg punajuuria kuoritaan ja keitetään (keitinveteen mausteita maun mukaan)-> kevyt soseutus, saa jäädä sattumia. Lisätään purkki chili-papuja (esim. kidney), tölkki sweet&sour-kermaa + 1 aurajuusto. Annetaan hautua. Lisätään mustamakkaraa palasina ja annetaan lämmetä.

  Päälle puolukka-smetanaa.

  Makua löytyy, mutta ulkonäkö aika hurja

• 

  Kukkakaali-kikherne-perunapaistos intialaisittain

  Posted: January 13th, 2008, 10:57pm EET by ville

  Pitkästä aikaa onnistunut kokeilu:

  Ainekset:

  * 1 kukkakaali
  * 4 perunaa
  * 1 tölkki kik-herneitä
  * 150g pussi sipulia
  * 150g pussi pinaattia
  * 3 valkosipulinkynttä
  * 1 tokkonen paseerattua tomaattia
  * 1 purkki banaani-mango -pilttiä
  * 4 rkl ruokajugurttia
  * 2 rkl Tandori-kastiketta
  * juustokuminaa
  * meiramia
  * kurkumaa

  Valmistus:

  Perunat ja kukkakaali palasiksi (tarpeeksi pieniksi, jotta kypsyy). Voi pannulle, sulatus ja mausteet sekaan. Hetken päästä kukkakaalit ja peruna sekaan. Käristetään maun mukaan, lisätään jossain vaiheessa kik-herneet, sipuli, valkosipuli ja pinaatti. Jatketaan käristämistä. Lisätään tomaatti ja piltti. Lisätään jugurtti. Maistetaan maut. Annetaan hautua 30-60 minuuttia kunnes perunat on kypsiä.

• 

  AACS LA gets a hard lesson

  Posted: May 2nd, 2007, 7:14am EEST by ville

  History has a tendency to repeat itself. Tonight we have seen it with AACS LA’s futile efforts to remove a certain hex string (so called processing key) from Internet. As seen with DeCSS before, the net community reacts to this type of censorship attempt with extreme and creative fury. This time the main event took place in Digg, which decided to pull the first few posts about the leak. Instead of letting go, the users revolted and filled the site about stories about the key and metastories about the event:

  
  Ed Felten has already blogged about the event:

  My guess is that AACS LA miscalculated, thinking that a few demand letters would succeed in suppressing the key. As the key spread, it seemed natural to continue sending letters — to do otherwise would be an admission of defeat. Now the key is spread so widely that there’s no point in sending any more letters.

  I believe that he missed one point here. The letters are being send by Proskauer Rose LLP, which most likely gets payed for each of the demand-letter they send. So they don’t really mind even if the outcome is actually very counter-productive for their client. Then again, it will be interesting to see what is their client’s reaction to the outcome..

• 

  From Berkeley to Montreal

  Posted: May 1st, 2007, 10:27pm EEST by ville

  The second day of the service conference was very interesting. As a matter of fact, it was so interesting that I didn’t want to ruin my concentration with live blogging My own presentation went OK or at least I got some positive feedback afterwards. The slides are here.

  Me at Muirwoods:

  Driving near the airport:

  Anyway since then I have already moved to Monreal to Computer, Freedom & Privacy 2007. It will officially start tomorrow, today we have had some tutorials

  He’s living right outside our hotel room:

• 

  Blogging from Berkeley

  Posted: April 27th, 2007, 7:17pm EEST by ville

  I’m sitting right now at UC Berkeley - Tekes
  Innovation in Services Conference.

  Live blogging to commence.

  First keynote: David Teece

  • Great firms both understand future and invest on it
  • Top talents does not need traditional organizational structure
  • “Professional services” are a good place to look model for new organization
  • “Literati” - people who live for their work
  • Expert firm leadership: open, transparent, distributed, meritocracy - still accountable for owners

  Panel with Anssi Rantasalo (Kemppi Oy), Henri Tirri (Nokia), Wayne Dai (Verisilicon) - chair AnnaLee Saxenian

  • First company introductions
  • Tirri: “Even if a company produces 1M empty boxes and distributes them globally, that is an achievement”
  • Tirri: “Service mashups - services on services”
  • Tirri: “The value of devices comes from services and the ecosystem build around ‘em”
  • Dai: Old 3Cs: Computer, communications, consumer. New 3Cs Consumer, China, Consolidations

  • 3 Challanges
  • Rantasalo: Mindset, Educating customers, keeping service levels with partners involved
  • Tirri: heterogenous customers
  • Dai: It’s getting crowded in Shanghai etc.

  Second keynote: Stephen Pratt, Infosys Consulting

  • 32B dollars MC- bigger than Accenture (25k->76k employees in three years)
  • Are the service business companies going insane? (Einstein: Insanity: doing the same thing over and over again and expecting different results)
  • “Flat World Mindset”:
  • Be the china price
  • Loyalty through faster innovation
  • Making money from information
  • Winning in the turns’

  Second Panel: Kaj Hedvall (Senate properties), Suvi Anttila (Pöyry), David Tannenhouse (ex-Amazon). Chair:  Henry Chesbrough

  (It’s kind of hard to follow the discussion and blog at the same time right after the lunch.)

Pauliinan blogi

• 

  Kevättä rinnassa

  Posted: April 26th, 2007, 12:40am EEST by pauliina.ranne

  Siinäpä meillä fraasi, kulunut sellainen, mutta kerta kaikkiaan hyvin käyttökelpoinen! Minä rakastan käyttää tuota ja muutamia muitakin keväisiä toivotuksia sähköpostieni lopputervehdyksinä. Ja mitäpä sitä peittelemään sitäkään, että pidän kulahtaneista sanonnoista - niillä on niin hauskaa yrittää piristää muuten asiallissävytteisiä viestejäni.

  Ja niitä on myös niin hauska analysoida. Mistä tämä johtuu, mitä tämä tarkoittaa? Näitähän olen joutunut opetusharjoitteluni aikana miettimään moneen kertaan: mitä sanat tarkoittavat? Miten niitä selittää? Ja sitäkin hauskempaa on selitellä suomalaisia sanontoja: Pata kattilaa soimaa - musta kylki kummallakin. Kyllä vakka kantensa valitsee. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Putositko jo kärryiltä?

  Sain muuten viime viikolla uuden sivutyön keskustella suomeksi muutaman kerran viikossa ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa. Tykkään! On niin mukavaa selittää suomen ihmeellisyyksiä; olen huomannut, että olen hyvä luomaan selityksiä. Olen myös huomannut, että tykkään kielen kääntelystä, koska siinä ei löydy oikeita tai vääriä vastauksia. On vain lähempänä ja kauempana olevia yrityksiä tehdä kielestä todellista. Aivan samasta syystä en halua kääntää kaunista kieltäni muiksi kieliksi. Silloinhan se muuttuu aivan vieraaksi, epätodelliseksi, ainakin jos kysymyksessä ei ole luontevasti osallisena oleva kieli. On eri asia kääntää romaani toiselle kielelle kuin käyttää espanjalaismiehelle asiaa selittäessä englantia. Suomea suomeksi on minun mottoni. Aivan samalla tavalla haluaisin itsekin oppia uuden kielen: espanjaa espanjaksi.

  Espanjan opiskelusta haaveilen aina. Mutta koskaan en muka ehdi kurssille. Juuri keväisin sitä kuitenkin mielestäni kannattaa aloittaa jotain uutta - huolimatta siitä, ettei jaksaisi oikein mitään kunnolla. Silloinhan uuden aloittamisesta ei pitäisi tulla mitään suorituspaineita: kunhan nyt käyn kokeilemassa, onhan kevät, ja sitten syksyllä alan tosissani. Ainakin minulle tämä toimii; aloin salsakurssin: menen tunnille, olen tunnilla, tulen tunnilta, ja that’s it. Ei mitään ajatuksen poikaistakaan salsan suuntaan tuntien välisellä ajalla. Ei ylimääräisiä harjoitteluja, ei kuvitelmia siitä, miten jonain päivänä osaan salsaa tosi hyvin. Ei näyttämisen halua eikä edes keskustelua kurssista tuttujen kanssa.

  Kevättä minulla on rinnassa nyt aivan harvinaisen paljon - ehkäpä juuri salsan ansiosta - vaikka vielä näin vähän aikaa muuton jälkeen olen edelleen epävarma olotilastani. Muutostilanteen mentyä ihminen tarvitseekin aikaa rauhoittua, sopeutua uuteen. Mutta kevättä on, sillä tänä vuonna en aio hautautua ikävyyksien ja murheiden alle, vaikka niitäkin tulisi. Ja kevättä voi tehdä muutoinkin kuin uusia harrastuksia hankkimalla: Minä olen tällä viikolla ollut lähes joka päivä myöhässä jostain. Siihen on annettava itselleen näin keväällä lupa. Pienimuotoinen löysäily, relaaminen, on kevään tekemistä. Se onnistuu vähilläkin voimavaroilla.

  Huhtikuu, kuukausista julmin. Siitä siis voi selvitä, vaikkapa ottamalla erivapauksia. Annan naistenlehtien suurena ystävänä teille naislehtimäisiä neuvoja: voi soittaa ystävälle ekstempore ja lähteä kahville ja leffaan kymmenen minuutin varoajalla. Sellaisia ystäviä on, jotka tähän pystyvät! Tai voi viettää keskiviikkona viisi tuntia kahvilla/lounaalla/viinillä ystävän kanssa. Sellaisiakin ystäviä on, jotka tätä ehtivät! Ja ystäväthän ne todellisen kevään tuovat: iloisia vaatteita tai vaatteita, jotka muistuttavat siitä, että mikään ei auringon alla muutu. Kuulostaako utopistiselta?

  Keväästä nauttii kuitenkin jokainen, joka ehtii edes hetkeksi pysähtyä miettimään sen merkitystä ja paikkaa omassa elämässään. Miksi juuri tämä kevät on iloinen tai miksi juuri tänään en jaksa? Mutta jos asiat ovat todella huonosti, ehkä on parempi jättää miksi-kysymykset sivuun ja keskittyä pohtimaan sitä, miten alakuloisuudesta voi siirtyä tyytyväisyyteen. Ehkäpä siihen joskus riittää hyvinkin pieni tokaisu: Tulispa jo kesä; ***** tätä kevättä jaksa. Uuden sukupolven fraaseja riittää.

Usko järkeen

• 

  There’s job for Tuija Brax - Slides from ICTEC

  Posted: April 24th, 2007, 2:30pm EEST by ville

  Kari Uoti keeps the bad record of Finnish court system in his crosshair:

  Ihmisoikeustuomioistuin antaa huomenna tuomion yhteensä yhdeksässä jutussa, joista neljä siis koskee Suomea. Suhdeluku on ällistyttävä. Kaikista 46 jäsenvaltiosta niiden satoine miljoonine ihmisineen, Suomi on jälleen lyömässä uuden ennätyksen. Muille 45 sopijavaltiolle tuomitaan huomenna viisi juttua, Suomelle neljä. Näistä muille tulevista viidestä jutusta yksi on vanhan jutun häntä eli vahingonkorvausratkaisu. Toisin sanoen huomenna Suomi edustaa puolta varsinaisista tuomioista ihmisoikeustuomioistuimessa.

  The actual cases are here. It seems that Tuija Brax has quite lot to do as new minister of Justice.
  *****

  I was lecturing yesterday at ICTEC. This time it worked i.e. physical presence won this time technology.. Slides. 

• 

  IPRED 2, last slides

  Posted: April 23rd, 2007, 3:39pm EEST by ville

  Some very good news relating to IPRED2 (via Deeplinks):

  We’re pleased to note that today, the UK government came out in agreement with our sentiments, and supported our amendments to limit IPRED2’s reach, more precisely define “commercial scale” and “intentional infringement”, as well as remove rightsholders’ ability to take part in investigations of their own commercial rivals in “joint investigation teams”.

  The UK Government also gave its support to perhaps the best of all our suggestions: to throw the directive out entirely.

  ..And the slides from the last lectures in Joensuu:

  • Future of Copyright?
    
  • Patenting
  • Trademarks etc.
• 

  Second day in Joensuu

  Posted: April 17th, 2007, 11:21am EEST by ville

  Ugnh.

  I don’t especially like lectures, which start at 8. Anyway luckily this time the audience was well awaken and there was some good discussion, which always helps the lecturer. Today’s slides:

  • USA
  • EU and Finland
    

  I also tried for the first time to use WebEx yesterday to give (yet another) lecture for SoberIT’s Ictec-course. Unfortunately it did not succeed due to the technical reasons (voice did not work in software’s VOIP). The slides would have looked like this.

• 

  Lectures

  Posted: April 16th, 2007, 12:06am EEST by ville

  I’ll be lecturing at Joensuu University for the next 3 days.

  Here are the slides for the first 4 hours:

  • Introduction
  • Copyright - basics

  More stuff later.

  
  The program for the next Finnish government is out. It’s OK, Finland will be preparing its own version of Gowers’ review (why, one might ask) and copyright issues will be most likely transfered to new super-sized ministry of trade and employment. Open interfaces are mentioned, nothing about open source or open standards.

  ****

  Villen keittiöstä: Porkkana-maa-artisokka-bataattisosekeitto

  Ainekset:

  1 iso bataatti

  1 pötkö porkkanasosetta

  3 maa-artisokkaa

  1 punainen paprika

  1 paketti koskenlaskijaa

  0,5 purkkia applesiinituorejuustoa

  1 purkki 3 juuston kevytkermaa

  Korianteria 3 tl
  Inkivääriä 2 tl
  Tandooritahnaa 2tl

  Keitetään juurekset, lisätään juustot ja kerma. Soseutetaan. Maustetaan maun mukaan.

• 

  Ruokareseptejä part 1.

  Posted: February 12th, 2007, 1:34am EET by ville

  Paremman täytteen puutteessa tänne tulee toivon mukaan jatkossa ilmaantumaan sekalaisia reseptejä tekeleistäni.

  Mandariinibroileri a’la Ville (7 hengelle)

  * 450g hunajamarinoitua kalkkunaa
  * 450g mandariinimarinoitua broileria
  * sweet & sour - ateriakastike (lasipurkki, 400g)
  * pussi aurajuustomurua
  * 400g Cashew-pähkinöitä
  * punainen paprika
  * mandariiniviipaleita sokeriliemessä- tölkki
  * päärynöitä sokeriliemessä- tölkki
  * 3rkl mango & ginger- chutney

  - Lisukkeeksi riisiä

  Toteutus:
  Ruskistin lihat pannussa, jossa oli vähän öljyä. Lisäsin paprikan ja puolet hienonnetuista Cashew-pähkinöistä. Pienen tauon jälkeen vuorossa oli ateriakastike ja homejuusto. 10 minuutin hauduttamisen jälkeen pannuun lensivät mandariinit ja viipaloitu päärynä. Tässä välissä laitoin riisin tulemaan. Riisin kypsyttyä lisäilin vielä mango & ginger-chutneytä - määrä oman maun mukaan.
  Tulos oli OK, ainakin vieraat ottivat jopa lisää

Pauliinan blogi

• 

  Että mua ärsyttää!

  Posted: February 6th, 2007, 6:24pm EET by pauliina.ranne

  Siinä varmaan ei ole mitään uutta, että mua ärsyttää.

  Raivoan Villelle heti kun hän tupsahtaa ovesta sitään: Eikö yliopisto voisi muuttua epistemologisesta koneesta ontologiseksi työpaikaksi? Eikö minua voisi kohdella marisevan nuoren naiivin aina bilettävän opiskelijan sijaan ihan oikeana ihmisenä, joka tekee töitä, vaikkakin sitten sellaisia, joiden sisältönä ovat opinnot? Ne opinnot kun nyt vaan sattuvat olemaan se syy, miksi herään aamuisin ennen seitsemää, miksi vietän päiväni muualla kuin kotona ja miksi en iltaisin pääse naapurin postitädin kanssa lenkille (900 sivua tenttiin, ei ehdi). Kyllä, ärsyttää, eikä se ärsytys mihinkään lopu, vaikka viisaat sanoisivat, että itsepä olen osani valinnut.

  No, myönnetään, naapurin postitäti oli keksitty juttu. Minähän asun muiden sisällä nyhräävien opiskelijoiden asuntoalueella, eikä täällä posti kulje iltaisin kuin netin välityksellä. Ja sitäkin ahkerammin. Jaksan aina vastata kaiken maailman mielipidekyselyihin, viimeksi tänään sekä Ylioppilaslehden mielipidekyselyyn että Suomen kielen laitoksen opiskelijakyselyyn. Ja vuolaasti, minuahan ärsytti. Eikä se ärsytys siihen loppunut, että pääsi vuodattamaan.

  Yön aikana ärsytys kuitenkin laantuu. Pääsyynä tähän on suhteellisen dramaattinen yöllinen raivokohtaus, jollaisen avulla saan aina purettua ahdistustani, jos on pakko. Se intensiivisen raivo, joka minusta purkautuu myös fyysisesti (hakkaan patjaa, lattiaa, seinää nyrkkeilläni) tosin voi joskus napsauttaa verisuonen aivoista poikki. Sitten loppuu raivoaminen kuin - seinään, lattiaan tai patjaan.

  Aamulla silmäni ovat itkemisestä niin paisuneet, etten jaksa yliopistolle. Vietän “rokulipäivää” kotona, tosin tenttikirjojen parissa. Ei, en todellakaan ole sellainen opiskelija, joka lusmuilee aina kun mahdollista ja lukee vasta viimeisenä yönä pää punaisena tenttiin. Minä olen pää punaisena jokainen mahdollinen päivä ennen tenttiputkea. Voin sanoa, että ärsyttää kun eräskin kaveri (tai ehkä tämän perusteella pikemminkin “kaveri”) suoranaisesti aliarvioi opiskelemista: töiden tekeminen se vasta jotain on: “Kun käyt töissä, sinulla on oikeus. Opiskelijana ei tarvi valittaa.” Itsekin hän on korkeasti kouluttautunut, mutta ilmeisesti aivan erilaisella ahkeruudella kuin minä.

  Ahkeruudestani huolimatta palkka, se paljon parjattu opintotuki, ei kasva. Opiskelijan osa on elää 259 eurolla kokonaisen kuukauden ajan. Arvelen, että hevosen tallipaikkakin maksaa Helsingissä enemmän. No, ei saa tietenkään unohtaa mahdollisuutta nostaa lainaa. Sehän oikeastaan tekee meistä opiskelijoista ihmisiä - että meille todella uskalletaan lainata rahaa. Että meillä on jotain taloudellista merkitystä - vaikkakin se sitten tarkoittaa sitä, että meidänlaistemme lainanottajien avulla pankit pysyvät pystyssä ja pankkineidit lihoavat.

  Tästä tekstin sävystä päätellen minua edelleen vähän ärsyttää. Se on kuitenkin luonteenomaista minulle, enkä voi mitään aivokemioillenikaan. Kyllähän sen tietää, että jos on vähän masentunut, ei ärsytyskään ole kaukana. Jos on vielä voimia sellaiseen. Itse en kai koskaan ole masentunut niin pahasti, ettenkö aina silloin tällöin jaksaisi raivota. Luojan lykky, vai?

  Ehkäpä ärsyyntyminen on merkki elämänhalusta? Että minustakin sillä on merkitystä, mitä Paavo Lipponen sanoo ydinvoimasta, pääseekö Zahra Abdulla ensimmäisenä maahanmuuttajana eduskuntaan tai otetaanko Ruotsissa käyttöön kotitalousvähennys (tai onko jo otettu).

  Kun Ville eilen illalla, ennen raivokohtaustani kysyi, millaisen hallitusohjelman minä tekisin, vastasin, että eipä juuri kiinnosta. Ei kiinnostanutkaan, koska raivostutti. Hallitusohjelma tuntui raivon rinnalla kovin mitättömältä asialta. Sellainen on masentuneen maailma (mitä minä siitä masennukseen taipuvana tiedän) - kaikki muu paitsi oma olo tuntuu mitättömältä tai vaihtoehtoisesti oma elämä tuntuu täydelliseltä mitättömyydeltä kaiken muun rinnalla.

  Raivokohtaus palautti minut maan pinnalle. Tänään jaksoin minäkin alkaa arvostella demareita.

Usko järkeen

• 

  Do we still need professional photo journalists?

  Posted: December 30th, 2006, 11:59pm EET by ville

  The Register has an interesting opinion peace by Sion Touhig about the demise of professional photographers/journalists:

  How the anti-copyright lobby makes big business richer

  …I’m a freelance professional photographer, and in recent years, the internet ‘economy’ has devastated my sector. It’s now difficult to make a viable living due to widespread copyright theft from newspapers, media groups, individuals and a glut of images freely or cheaply available on the Web. These have combined to crash the unit cost of images across the board, regardless of category or intrinsic worth. For example, the introduction of Royalty Free ‘microstock’, which means you can now buy an image for $1.00, is just one factor that has dragged down professional fees.

  I already hear you telling me to stop crying into my beer as the world doesn’t owe me a living, and that expanding imagery on the Web has democratised the medium. I’d partially agree with both arguments, as in my work of newspaper and magazine photojournalism you’re only as good as your last picture, and photojournalism in recent years has become infected with an unhealthy sense of elitism and entitlement which could do with a good kick up the arse…

  His main argument is that there’s no longer business available for persons who would like to be pros and that part of blame goes for organizations like EFF(I) who oppose current copyright system. I believe his first argument but the blame part is mis-guided. The real effect of anti-(C) lobby has been very small on actual legislation and most of the general public has never heard about these organizations. The real reason is the technological change, which has made it possible to take (almost) pro quality pictures and share them with global audience with fraction of the cost it used to cost before. The big business has been aggressive to reap the benefits but that’s just normal in market economy. As long as there’s persons willing to share their photos without “traditional” level of pay, the market will use them as more cost effective source of content.

  Do pro’s have still a place in this environment? At least Dan Gillmore believes that the answer is no:

  The pros who deal in breaking news have a problem. They can’t possibly compete in the media-sphere of the future. We’re entering a world of ubiquitous media creation and access. When the tools of creation and access are so profoundly democratized, and when updated business models connect the best creators with potential customers, many if not most of the pros will fight a losing battle to save their careers.

  Unless pro’s can start offering some real added value, I agree with Dan.

Pauliinan blogi

• 

  Joulu - mikä ihana tekosyy

  Posted: December 20th, 2006, 10:39pm EET by pauliina.ranne

  Kun koulu on ohi, tulee joulu. Vääjäämättä, vaikkei olisi aikonutkaan viettää sitä mitenkään sen kummallisemmin kuin tavallista lomaa. Erityisesti tänä vuonna minusta on tuntunut siltä, että ei ole mitään syytä juhlistaa kristikunnan suurta juhlaa - oma elämä asuntoremontteineen tuntuu niin keskeneräiseltä, sää ei viritä joulutunnelmaan eikä entistä kaupallisempi joulutohinointi saa joulumieltä aikaiseksi. Ja sitäpaitsi kun lähtee joulua karkuun kaupunkilomalle, ei odota niinkään joulua, vaan sitä lomaa.

  Koska on myös saanut maistella jouluruokia syksyn aikana jo kylliksi, ei odota notkuvaa joulupöytää. Ei odota yöllä syömistä, koska opiskelijana sitä elää toisinaan öisin ihan normaalia elämää yökahveineen ja -leipineen (kinkkua aina päällä! En ole nuuka studentti). Ei odota lahjoja, koska mitäpä sitä muuta tarvitsisi kuin uusia vaatteita ja muutamia osuvia kirjoja - niitä on kuitenkin melko turha lahjapaketeista toivoa. Kirjoja kyllä saa, mutta useimmiten hyvin kummallisia sellaisia: viime vuotinen Tiukkojen tilanteiden käsikirja: häät veti tässä suhteessa pisimmän köyden. (Siitäkin kyllä löytyi hauskuutta: tiedänpähän mahdollisesti joskus koittavissa häissäni, miten tehdä uusi puku pöytäliinasta, jos morsiuspuvulle sattuu jotain ikävää matkan varrella.)

  Oma leppoisuutensa joulussa on, jos sen vain antaa tulla muotovaatimuksia sille asettamatta. On hyväksyttävä se tosiasia, että mikään ei kuitenkaan mene käsikirjoituksen mukaan. Varmasti unohtuu kauppalistalta jotain, joka pitää viime minuuteilla ehtiä hakemaan kaupasta. Kuusi on vino ja varistaa jo sisään tuotaessa. Käsikirjoitus ohjastaa kaikkia katsomaan joulurauhan julistusta jo suhteellisen rauhoittuneessa mielentilassa. Meillä silloin päinvastoin alkaa villiintyminen, koska lahjat on vielä puoliksi pakkaamatta (ja on jo kiire!), ja kappas vaan, joku keksii, että lahjapaperi loppui - koska joku toinen otti sitä liikaa ja - kenen syy? Syyllistä etsitään puolisen tuntia.

  Joulu ei kuitenkaan olisi joulu kokonaan ilman käsikirjoitusta. Tietyistä perinteistä pidetään kiinni, jotta tämä perheen yhteinen hetki erottuisi kaikista muista vähemmän yhteisistä lomista. On haudalla käynti, joulukirkko, joulukorttimissikisat, lahjojen asetteleminen suuruusjärjestykseen, kynttilän sytyttäminen niin että äiti sytyttää ja lapsi lukee samalla Raamattua, kissoille jouluruokaa, lapsosiksi taantuneille nuorille puuroa ja manteli (tai jos manteleita ei ole, pähkinä, joka pilaa koko puuron tai jos joku on pahalla päällä, monta mantelia, että kaikki tulisivat iloisiksi).

  Kummallisiakin tapoja, mutta kummallisella tavalla yhteisöllisyyttä luovia. Vaikka aina joku suuttuu jossain vaiheessa jouluaattoa, aaton jälkeen alkaa tilanne rauhoittua. Jännitys on poissa, ja kaikki alkavat vetäytyä omiin maailmoihinsa. Hyvin äkkiä kaikki alkaa ja hyvin äkkiä kaikki on ohi. Siinä on osa joulun erityisyyttä - ja ikävyyttäkin. Sen enempää sitä touhua tuskin kuitenkaan jaksaisi.

  Turhaan kai siis murehdin sitä, että joulumieltä ei vielä ole. Kyllä se tulee ajallaan. Kun paketteja avataan… Antaminen ja saaminen tekevät joulusta kuitenkin muita juhlia sisällyksekkäämmän. Aikuisenakin sitä tosissaan odottaa lahjoja - ja niiden jakamista seuraavaa rauhoittumisen aikaa. Vihdoinkin aikaa itselle ja läheisille ilman huonoa omaatuntoa!

  Vaikka lähdemme täksi jouluksi pois perheiden luota, lomastamme tulee vääjäämättä jouluinen: lahjoja on hankittu ja jouluista ohjelmaa suunniteltu. Alamme joulun oikeastaan jo etukäteen: Perjantaina avaamme lahjat, syömme ehkä vähän jouluisia ruokia ja minä laulan. Matkalla tutustumme paikallisiin jouluherkkuihin eikä joulukirkkoa jätetä missään tapauksessa väliin. Tämän vuoden käsikirjoitus poikkeaa kyllä jossain määrin entisistä, mutta mitäpä sitä joka vuosi tekemään edelliselle leffalle jatko-osaa? Kun koulu on syksyllä ohi, tulee joulu, ja se joulu on juhlaa siitä yksinkertaisesta syystä, että loma keskellä vuoden pimeintä aikaa on hyväksi ihmiselle, hyväksi koko ihmiskunnalle. Ei Jeesus turhaan tänne syntynyt.

Usko järkeen

• 

  Gowers review to shape IPR-policy

  Posted: December 7th, 2006, 3:50pm EET by ville

  (This text will be published also in OSSI’s blog)

  Former Financial Times editor Andrew Gowers has published a very comprehensive study on the IPRs in United Kingdom, which is a product of extensive public consultations and careful analysis of received data. The review was commissioned by the Chancellor in the 2005 Pre-Budget Report to look at patents, copyright and trademarks and how IP is awarded and enforced

  While the public discussion is likely the to concentrate on the review’s sections pertaining to private copying and additional enforcement of IPRs, the document covers also other themes. For example, it discusses about alternative options for IPRs including keeping material secret, patronage, prizes and open source. The study argues that:

  The approach of ‘open source’ is for creators to allow open access to their
  products, ideas and inventions, enabling information to be freely shared and developed. This keeps transaction costs low and has allowed user-driven innovation to flourish. Examples of open source projects include the Linux operating system and the Firefox Internet browser. The incentive mechanism for contributors is reputation. However, open source has some serious limitations; for example, the incentive mechanism is usually financially weaker than using IP in its conventional commercial form and hence contributors often rely on supplementary sources of income.
  

  From the perspective of OSSI, the most relevant substantial section is about the software patents. Here the study takes a rather sceptical view :

  
  “There have been calls in the UK to introduce pure computer software patents to
  ensure that innovation is properly protected and encouraged. In Europe, patents are not granted for computer programs as such, but patents have been granted to computer-based innovations provided they have a technical effect. In the USA, pure computer software patents can be granted. The evidence on the success of pure computer software patents is mixed. The software industry in the USA grew exponentially without pure software patents, suggesting they are not necessary to promote innovation. The evidence suggests software patents are used strategically; that is, to prevent competitors from developing in a similar field, rather than to incentivise innovation.”
  

  The problems of software patents have apparently been raised especially by SMEs. The following arguments are very familiar to anyone who has followed the recent European discourse:

  Several submissions to the Call for Evidence, for example the Professional Contractors Group’s submission, argued that software should not be patentable in principle. Where freelance businesses develop software, they rely on copyright to protect it. This protection is free and automatic. …Introducing pure software patents could raise the costs for small software developers to mitigate against risks surrounding R&D, thereby inflating the capital needs of software development.

  It is therefore not surprising that the outcome of the study is that software patents should not be extended from the current situation. Of course, it is quite hard to describe what this means in practical terms because the EPO practice and national practices varies a lot. The recent Aerotel Ltd v Telco Holdings Ltd case aimed at answer the question and created a new four-step test, which is now already being used by the UK Patent Office:

  (1) properly construe the claim;
  (2) identify the actual contribution;
  (3) ask whether it falls solely within the excluded subject matter; and
  (4) check whether the actual or alleged contribution is actually technical in nature.

Pauliinan blogi

• 

  Tämä minun piti lähettää Kirkko & kaupunki -lehteen, mutten tohtinut

  Posted: November 13th, 2006, 9:10pm EET by pauliina.ranne

  Kirkollisvaalit tulivat ja menivät. Kadunvarsimainonta herätti huomiota, ja lehdetkin tarttuivat hanakasti aiheeseen. – Helsingin sanomain juttu maanantaiaamuna 13.11. ennen viimeistä äänestysmahdollisuutta vahvisti itselleni, että äänestys tosiaan tapahtuu kirkossa, ei kirkkoherranvirastossa, niin kuin olin siihen asti arvellut. Kiitos Hesari! Sain sen välityksellä paljon ytimekkäämmin ja kuvallisemmin varmistuksen sille, mitä lukuisat K&K -lehdet eivät minulle paljastaneet.

  Kaikki tarvittava informaatio äänestämisestä kyllä löytyi äänioikeusilmoituksesta – mutta ah kuinka sekavasti. En todellakaan uskaltanut luottaa sen perusteella siihen, että minä Mellunkylän seurakunnan jäsenenä olisin voinut suorittaa velvollisuuteni jollakin keskustan ennakkoäänestyspisteellä.

  Kirkon ja kaupungin tiedotus taas hukkui paljouteensa. Minun mieleeni jäi päällimmäiseksi seuraava viesti rakkaasta kirkollislehdestämme: ”Osassa seurakunnista äänestyspaikka on eri sunnuntaina kuin maanantaina. Oman äänestyspaikan sijainnin voi tarkistaa tämän lehden seurakunnallisista ilmoituksista —.” Ja kun yritin tarkistaa asiaa, tietoa siitä oli juuri muutaman rivin verran: Mikaelinkirkko, Emännänpolku 1 — klo 12-18 seurakuntavaalien äänestys.”

  Moni sellainen, joka ei ole ennen äänestänyt kirkkovaaleissa, ei varmasti laillani tiennyt, minne olisi pitänyt mennä. Sisareni, vastavalmistunut filosofian maisteri, ihmetteli jälkikäteen, että olisiko hänkin tosiaan voinut käydä Tennispalatsissa tai Kampin keskuksessa mukavasti antamassa äänensä. Avomieheni taas kävi uurnilla viime minuuteilla ja äänesti summan mutikassa jotakuta nuorta – kun yritimme yhdessä tutkia, kuka hän oli, vaalikone oli jo suljettu. Tietoa oli, mutta aina me olimme liikkeellä väärään aikaan. Tai… ehkä meitä nuoria aikuisia ja vuosituhansia vanhaa kirkkoa ei ole synkronisoitu lainkaan yhteen.

  Jos nuoria ja nuoria aikuisia halutaan uurnille, on äänestämisestä tehtävä vieläkin helpompaa kuin se tänä syksynä oli. Edistysaskeleita kirkon uudistamiseksi on tehty, mutta ilman nuorten osallisuutta uudistukset ovat vanhana syntyneitä. Ehkä olisi aika tarjota tietoa ytimekkäästi, ärsyttävästikin, mutta niin, että sen perille meno olisi varmaa. Vai onko kaikessa sittenkin kysymys vain siitä, että meitä nuoria ei kirkko todellakaan enää kiinnosta? Tiedon hakeminen sen eteen tuntuu siksikin niin tuskalliselta – ja turhalta.

• 

  Hiomaton timantti?

  Posted: September 20th, 2006, 11:12pm EEST by pauliina.ranne

  “Kai sen tarvii olla aika hiottua tekstiä?” kysyin, kun aloin pitää tätä tarinapalstaani. Katriina-siskoni vastasi, että ei tietenkään. Blogin idea on kirjoittaa kepeästi ja freesisti. Teksti voi olla melkein kuin ajatuksen virtaa (mutta ei aivan, eihän pelkkää virtaa pysty erottamaan kaaoksesta). Rivien välistä annoin itseni ymmärtää, että pitäisi kirjoittaa myös lyhyesti. Ei nykyihminen muuten minua lue. Vai lukeeko?

  Kirjallisuuspiirimme Luotaajat kokoontui juuri äskettäin luonani. Puhuimme paitsi tämän illan kirjasta, Tove Janssonin Kuvanveistäjän talossa -lapsuusmuistelmista, myös lukemisesta ja kirjallisuudesta yleensä. Miten lukemattomia lukemattomia kirjoja minulla onkaan vielä edessäni, aloin jälleen miettiä, kun monet todistivat silmät loistaen Millerin, Waltarin, Dostojevskin, Saramagon, Austerin nautittavuudesta. En voinut kuitenkaan olla ajattelematta, kuinka minua odottaa juuri nyt vain 1200 sivua tenttikirjallisuutta. Niiden sivujen väliin on raskasta piilottaa edes yhtä hyvää romaania.

  “No, miksi luet tentteihin sitten niin tarkkaan? Ei sen lukemisen tarvitse olla niin hiottua. Silmäillen vaan läpi; sillä minäkin oon selvinny nämä vuodet.” Äänessä oli ainedidaktiikan pikkuryhmäni älykkäin tyttö. Melkein aloin uskoa, että minustakin voisi tulla yhtä älykäs silmäilytekniikalla. Mutta ei sittenkään. Jos kerran opettajaopiskelijan on tultava itsensä näköiseksi pedagogiksi, niin eikö siihen ole silloin jokaiselle vain oma tiensä? En voi kävellä itseni yli, vaikka kuinka haluaisin. “Luen ne kirjat joko kunnolla tai en lainkaan”, ajattelin ja hymyilin vain. Enää ei ollut siitä ajatuksesta apua, että muutkin joutuvat kärsimään tuhannen sivun painon alla - löysivät rattaat, neropatit!

  Näyttää siis siltä, että itse olen kärsimykseni valinnut. Sattui nimittäin niin somasti, että sain kiertoteitä hankittua itselleni kaikkien kirjojen tiivistelmät - pelkästään ne lukemalla pitäisi tentistä kuulemma selvitä. Lupasin harkita asiaa; jos vaikka yhden kirjan skippaisin kokonaan. Se on jo uhraus.

  Tässä valossa voi kuulostaa aika paksulta seuraava väite: “En pidä lukemisesta.” Ilmoitin näillä sanoilla ajatukseni, kun ensi kertaa olin Luotaajissa mukana. “Siis opiskelet suomea; haluat opeksi, muttet pidä lukemisesta?” “Niin, se on se kirjallinen paha mukana tuossa äidinkielen opettajan tutkinnossa - minä kun haluaisin opettaa vain lingvistiikkaa, kieltä.” Mutta miten absurdia se olisikaan? Ei kieli kai elä ilman kirjallisuutta, ei ainakaan täydessä loistossaan.

  Nykyään pidän lukemisesta (ja pidin jo silloinkin, ainakin sanomalehtitekstien muodossa, mutta sitä en laskenut). Tarvitsisin siihen vain ihan pikkariikkisen enemmän aikaa - Janssonin kirjaa aina harvakseltaan metromatkoilla lueskeltuani en voi sanoa saaneeni siitä paljoakaan irti. Viisi minuuttia ja puoli sivua - sitten nukahdin univeloistani johtuen - kunnes taas heräsin, luin vielä sivun ja sen jälkeen oltiinkin jo perillä. Tarvitsen siis niitä tiivistelmiä; kyse kun on prioriteeteistä. Käyvätkö pedagogiset oppikirjat yli kaunokirjallisuuden helmien?

  Jos siis en aina aivan rakasta lukemista, kirjoittamiseen minulla on toisenlainen suhde. Se saa minut unohtamaan ajan - en välitä epäergonomisesta kirjoitusasennosta, en hartioiden tuskanhuudoista, en viinilasista lähelläni - enkä väsymyksestä. En edes havainnoi ihmishahmoja ympärilläni. Vain luominen puhuu. Ja millaista kieltä! Sitä en lingvistinäkään pysty, tai halua alkaa, erittelemään.

  Musiikin ammattilaiset kuulemma monesti hävittävät kyvyn ottaa musiikki vain taustamusiikkina, pohjana jollekin muulle toiminnalle, sillä heidän kokemuksensa ja taitonsa ruokkivat heitä analysoimaan liikaa. Ehkä minulle on käynyt samankaltaisesti. Menetin taitoni “vain lukea”, kun aloin opiskella kirjallisuutta. Se ei kuitenkaan tehnyt minulle pahaa. Aloin analysoida, ja se antoi minulle potkun lukea enemmän; analysoida enemmän! Se on minulle sitä lukemisen nautintoa. Hajoittaa teos palasiksi, ja rakentaa uudelleen, oman mieleni mukaan. Ja vieläkin enemmän: Kertoa muille havainnoistani, saada siitä palautetta, kuunnella muiden havaintoja; virittää keskustelua elämän kaikista puolista, ei vain niistä arkisista, joista juttelee muuten. Siksi kai parhaita ihmisiä ympärilläni ovat ne, joiden kanssa voin puhua kirjoista (ja elokuvista, jos sivupoluille lipsutaan).

  Kirjallisuus on minulle Helmi. Luotaajat on minulle Harrastus. Kirjoitan Blogia - en ajatuksen virtaa, en lyhyttä ajankohtaismassaa, vaan jotain melkein kirjallisuutta. Siinäpä ainakin tavoitteeni - kirjoittaa hiottua tekstiä. Se on myös sellainen kotikutoinen kirjallisuuden määritelmä.

• 

  Heikosti positiivinen?

  Posted: July 27th, 2006, 10:56am EEST by pauliina.ranne

  Miten sitä on niin malttamaton? Pesee kalliin ilmanpuhdistuslaitteen aineella, jota sen huolto-ohjeessa ei suinkaan suositella. Ja vain siksi, ettei jaksa odottaa seuraavaan päivään, jolloin saisi sitä oikeaa ainetta kaupasta.

  No, kone ei kai mennyt pilalle astianpesunesteestä, eikä se säkäyttänyt oikosulkuakaan, kun aamulla sen käynnistin puhdistuskennon oltua kuivumassa vain vaivaiset kahdeksan tuntia. Ohjeen mukaan kennoa olisi pitänyt kuivattaa vuorokauden. Hätä oli taas kova.

  Kuinka moni meistä oikeastaan lukee käyttö- ja huolto-ohjeita? Ja kuinka moni niitä kirjaimellisesti noudattaa? Perheenäidistä se voi olla ajanhukkaa, kotinörtti haluaa tutustua laitteeseen “minä itte”. Minä taas kyllä luen ohjeet, suorastaan maanisesti. Mutta lipsun sitten hätäisyyttäni tekemään jossain määrin niiden ohi. Monta kertaa on tullut tungettua imuriin vääränlainen pölypussi, kun ei löytynyt kotikaapista sopivaa; kattolamppu on tullut ruuvattua kattoon virran ollessa päällä, kun ei jaksanut sammuttaa pääkatkaisijasta; matot on tullut pestyä pesukoneessa, kun ei ollut juuriharjaa. Vaivalle löytyy kansankielestä nimitys. Se on hätähousu eli hätky.

  Mutta parempi hätky kuin mutku, sitku tai eiku. Mutkulla on aina selitys takataskussa; mikään tapahtunut ei ole mennyt niin nappiin, etteikö sitä seuraisi toteamus “mutku sit kävi niin ja…” . Tuntuu kuin mutku selittelisi kaiken aikaa omaa huonoa tuuriaan muista johtuvaksi taudiksi - todellisuudessa mutkun elämää saattaa hallita aikaansaamattomuus, vetelyys, päämäärättömyys.

  Sitku odottaa tulevaisuutta. Elämä ei ole nyt, se on huomenna. Mañana. Eikä elämä koskaan tule, koska se on aina vasta huomenna todellisempaa. Sitku kärsiikin abstraktiotasolla liikkumisesta; hän on vieraantunut paitsi elinympäristöstään ja sen ihmisistä myös omasta fyysisyydestään.

  Eikulla ei ole päivää, jolloin hän voisi olla samaa mieltä ystävien, työtoverien tai lehden uutisten kanssa. Ei, aina on väitettävä vastaan. Eikun elämänsisällöksi nouseekin rytmikäs väittelyiden ja niistä johtuvien harmittelujen aaltoliike. Hänen elämänsä on taistelemista mielipiteistä; eiku on yksinäinen susi jyrkkine kannanottoineen.

  Kirjoitettuaan auki nämä kaikki ikävien ihmisten käyttäytymistavat hätky minussa ei kuitenkaan rauhoitu. Ehkä olenkin sekä hätky että mutku ja joskus myös eiku ja etenkin sitku. Hätäännyn analysoimaan itseni piloille, kunnes taivaasta kuuluu ääni: Let it be! Annahan sie jo ittelesi armoa! Miksi kenenkään täytyy täsmälleen tietää, mitä on? Ei se ole edes mahdollista.

   

  Helena Sinervo kirjoittaa viisaasti Eeva-Liisa Mannerin suulla kirjassa Runoilijan talossa: “Nykyisyydessä eläminen merkitsisi sitä, että matkalla kauppaan emme ajattelisi ostoslistaa vaan pallonivelen liikahduksia polvessa. Sellainen elämä olisi epäinhimillistä.” Ihminen on tarkoitettu elämään kuin hiukan edellä itseään, näkemään oman varjonsa. Eikö se ole viisautta?

  Virpi Hämeen-Anttila taas arvioi eräässä kolumnissaan, kuinka viisasta on olla huolehtivainen, huolissaan. Se on ollut ihmisen, etenkin naisen tapa selvitä eloonjäämistaistelussa. On täytynyt huolehtia jälkeläisistä sillä aikaa kun uros on ollut ruoanhakumatkalla. Uroksen huolehtiminen taas on jäänyt juuri tälle tasolle, ruokaan. Sen välinpitämättömyys esimerkiksi pentuja kohtaan selittyykin Hämeen-Anttilan mukaan sillä, että ainahan se voi “siittaista” pari lisää ihan kenen naaraan kanssa tahansa. Naaraalle pennun menettäminen on tuskaisempaa; vaivalla kasvatettujen pentujen kuolema merkitsisi valtavaa resurssien hukkaamista.

  Nyt kun rupeaa ajattelemaan kaikkia näitä “negatiivisia” ihmisen taipumuksia - hätäilemistä, selittelyä, haihattelua, vastaanvänkäämistä, huolehtimista - ei voi kuin todeta, että niitä täytyy olla. Yhteenlaskettuna pienet pitoisuudet hätkyä, mutkua, sitkua, eikua ja “äitiä” muodostavat positiivisen luvun. Se on sitä Sinervonkin mainostamaa inhimillisyyttä. Ihmisen yhteenlaskettu summa onkin selvästi positiivinen! Negatiivisuus kumoutuu, kun kysymyksessä on kokonaisuus. Kuten tavataan sanoa, ihminen on enemmän kuin osiensa summa.

  Miksi siis kiintyä itsensä lataamiseen yksittäisillä negatiivisilla arvoilla? Miksi kohdistaa ajatuksensa mitättömyyksiin? Kun keskittyy täydellä teholla ilmanpuhdistimen oikeaoppiseen käyttämiseen, ei voi kuin epäonnistua. Se on ajanhukkaa! Välttämättä ei löydy yhtä oikeaa puhdistustekniikkaa, yhtä ainoaa ainetta, yhtä ainoaa kuivumisaikaa. Ja koneen rikkoutumista ei aina voi välttää, vaikka tekisi kaiken täsmälleen niin kuin ohjeissa sanotaan.

  On siis vapauduttava - senhän tiesivät jo muinaiset marxilaiset! On vapauduttava ominaisuuksien syövyttävältä vaikutukselta; taipumusten kohtuukäyttö on terveellisintä. Olkaamme siis enemmän kuin yksittäiset ominaisuutemme meissä. Olkaamme vapautettuja itseämme kahlitsevista määritteistä. Olkaamme vahvasti positiivisia!

• 

  Tylsää, tylsää

  Posted: July 13th, 2006, 2:43pm EEST by pauliina.ranne

  Helsingin sanomilla blogeja riittää (22 kappaletta). Olen toistaiseksi seurannut niistä vain yhtä, Vapaata pudotusta. Siinä kaksi toimittajaa analysoi laihdutuskuuriaan. Alussa blogi oli mielenkiintoista seurattavaa - uusi vinkkejä itsensäkin kunnossa pitämiseen. Tällä hetkellä sitä lukiessa kuitenkin tuntuu kuin olisi saanut eteensä naistenlehtien terveysjuttujen toisintoja. Ei mitään uutta auringon alla, kun keskitytään elämän kaikkein alkukantaisimpiin asioihin kuten syömiseen, liikkumiseen ja nukkumiseen. Tämän kirjoituksen otsikko onkin poimittu kyseisen blogin otsikoiden joukosta; ikään kuin sen toimittajatkin olisivat vaipuneet tylsyyden valtaan laihdutuskuurin alkuhuuman hävittyä.

  Onkohan omalle blogilleni käymässä kuten toimittajapari Ojansivulle ja Mäntyselle? Jutut kuihtuvat, koska aihe on rajallinen eikä enää ruoki lukijoita. Kommentteja laihdutusblogille ei ole sadellut aikoihin. Itse olen jumittunut tuskaani ja ahdistukseen, jonka lukeminen ei voi olla mukavaa. Tylsintä kuitenkin on minulla: en ole pelkästään kirjoituksieni tasolla jämähtänyt vaan monessa muussakin mielessä jumissa. Mutta pohjalta on vain yksi suunta, ja se on ylös! Ja, kuten Maikki rohkaisi minua sunnuntaina, kaikki mahdollisuudet ovat vielä auki! Minun ei tarvitse jäädä, jos en pysty.

  Kivikon solu alkoi kuitenkin eilen muuttua, kun sain vihdoin, kahdeksan kuukauden väliaikaisuuden jälkeen sinne rakkaat mukini, koriste-esineeni, kelloni, lipastoni, tärkeimmät kirjani, paperini ja kaiken sellaisen, joita ilman kyllä selviää mainiosti, mutta jotka tekevät tilapäismurjusta oikean kodin, tässä tapauksessa hieman tyttömäisen, mutta käytännöllisen huoneen. En yhtään häpeä myöntää, että rakastan esineitäni! Olen siis materialisti, jos se tarkoittaa sitä, että on niin kiintynyt tavaroihinsa, ettei pysty tekemään kotia ilman niitä.

  Yhdyn Pablo Nerudan, yhden lempirunoilijani sanoihin, kun hän ylistää tavaroiden arvoa: “— // Rakastan / kaikkia esineitä, / en vain / kaikkein suurimpia / vaan / ihan / loput / toman / pieniäkin, / sormustinta, / kannuksia, / lautasia, / vaaseja. // —” Esineiden kautta löytää pienen pieniä ajan hippusia; yksikin vaasi tuo mieleen työtoverin ja sen onnellisen ajan edellisessä solussa, kun olin lopettamassa työkautta ja siirtymässä takaisin opiskelijaksi. Miten onnellinen olin! Miten täynnä mahdollisuuksia elämä! Työkaveri antoi kauniin maljakon muistoksi yhteisistä hetkistä - ja koska se hänen mielestään sopi niin hyvin vaaleanpunaiseen hentoon huoneeseeni.

  Jokaisella esineellä on paitsi tarinansa, myös merkitystä kodin viihtyvyydelle. On helpompaa tarkistaa aika, kun on kello seinällä, ei pelkästään kännykässä. On vähemmän raivostuttavaa leikata paperia kunnollisilla saksilla kuin kämppiksen laatikosta lainatuilla vinoilla ja tylsillä halpiksilla - ja lopputulos on ihan toinen! Yksinkertaisesti pienet esineet, myös ns. koristekrääsäksi kutsuttu, tekee ympäristöstä usein herttaisemman, persoonallisemman ja siten kotoisemman. Kuten Neruda sen sanoo: “— // Voi minun päiviäni, / kaunis / on planeettamme, / —”. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin jatkaa: “— / täynnä piippuja / joita käsi / kuljettaa / sauhupilvessä, / —”. Ehkä kaikki voi tosiaan olla kaunista, sillä kauneus on katsojan aivoissa. Eivät kaikki lue tätä Nerudan ajatusta ironisena. Ja kuka voi väittää, etteivät monet lehtikuvat katastrofialueilta, sodista, pakolaisleireiltä olisi muodollisesti kaunista katseltavaa, jos kuvaaja on onnistunut teoksensa estetiikassa? Katsokaapa vaikka Flikcristä: [flickr.com]

  Mutta jos ihmisen elämä on pelkkää “— kaikenlaista kamaa, / käppyräisiä kenkiä, / kangasta / kultaa / — / silmälaseja, / nauloja, / luutia, / kelloja, nastoja, / kolikoita, pehmeää / pehmeämpiä tuoleja —/”, niin kauneuden hahmottaminen voi muuttua tylsäksi. Kauneus kun ei ole pelkkää esinemassaa. Nerudakin puhuu planeetasta, mikä viittaa holistiseen tapaan hahmottaa elinympäristöämme: siihen kuuluu kaikki elämän osaset, muodot, hiukkaset, ilmiöt, abstraktiot, jotka havaittavissa (tai oletettavissa) on.

  Tylsää, todella tylsää voi olla, jos jumiutuu stabiiliin esinemaailmaan, jonne ei enää mahdu yhtään uutta tavaraa tai josta ei voi luovuttaa yhtään vanhaa pois. Paras esinekokonaisuus on kaiken aikaa muuttuva; jokaisen asunnon, elämänmuutoksen, jopa vuodenajan, mielentilan, palkkapäivän jälkeen muutokselle avautuu mahdollisuus. Jotkut muuntelevat esinemaailmaansa kaiken aikaa, jotkut vain ulkoisen tarpeen tähden, ja jotkut - siis vähemmistö kuitenkin? - eivät hahmota ympäristöään niin, että tietäisivät, millaista elämää esineet ovat eläneet, eivätkä ymmärrä muutoksia, vaikka niitä tekisivätkin. Vaikeasti selitetty? Annan esimerkin: Jos matto on ollut samassa paikassa puoli vuotta, joku voi tämän puolen vuoden jälkeen kysyä, minne matto pitäisi tamppaustelineeltä tuoda. Missä se siis oli ollut ennen tamppausreissuaan, ei tämä tiennyt, vaikka asustikin (osittain) kotia, jonne matto kuului.

  Monille esinemaailman jatkuva rekonstruoiminen, tavaroiden analysoiminen, niihin liittyvän historian pohtiminen näyttäytyy tylsänä ja turhana elämänsisältönä. Mutta kuinka moni elää tavaroidensa kautta? Ainakin minä ja muutama ikävystynyt eläkeikää lähentyvä työtön perheenäiti.

  Ei, ei ole tylsää odottaa, että saa viedä kirjahyllyn ja pienet seinähyllyt kotiin. Ei ole tylsää suunnitella, minne tällä kertaa ripustaisi Islannin kartan. Tylsyyttä on puhua (tai kirjoittaa) siitä liian usein. Ja tylsyyttä on, jos kauneuden hahmottaminen jää vain kodin seinien sisäpuolelle.

   

• 

  Nopeesti, nopeesti!

  Posted: July 6th, 2006, 1:09pm EEST by pauliina.ranne

  Aika menee nopeasti, mutta nopeammin kuljen minä. Äiti sanoo, että jo pienenä olin hätäinen, mikä yleensä tarkoittaa sitä, että en jää turhaan empimään suuriakaan ratkaisuja, vaan saan aikaiseksi. Mutta sillä on tietysti varjopuolensa, kuten viime viikolla sain kokea.

   

  Jokainen saa joskus takkiinsa tavalla tai toisella. Oma typeryys kuitenkin harmittaa suunnattomasti – enemmän kuin pelkkä rahanmenetys siinä harmittaa se, että olisi voinut estää tapahtuneen vain hieman maltillisemmin toimien. Nyt kun muistelen ystävien ja tuttujen yhtä onnettomia juttuja, en kuitenkaan voi olla kateellinen: eräs tuttuni menetti monta sataa euroa, kun ”kaveri” varasti pöytälaatikosta. Yhden tutun vuokrarahat vietiin käsilaukusta baarissa. Ja kolmannen tienestit ovat muuten vain aina menneet ”vääriin käsiin”, kun hän harva se päivä sortuu älyttömiin ostoksiin.

   

  Minun rahojani ei vedetty viemäristä alas, vaikka niin mielessäni kuvittelenkin: näen rahojen katoavan käsistäni kahdenkympin seteleinä pytyn pyörteisiin. Todellisuudessa ne siirtyivät sähköisesti Hoasille, joka sentään on yritys, joka ei saa tehdä voittoa. Hoasin ylimääräiset tienestit menevät mm. talojen kunnostamiseen eli meistä opiskelijoista välittämiseen. Sillä on merkitystä.

   

  Hoas on ollut suunnattoman ystävällinen minua hullua auttaessa; milloin olen vekslannut kämppää, milloin perunut irtisanomista, milloin tarvinnut asuntoa sillä minuutilla kun olen asioinut paikan päällä. Käytän samaa taktiikkaa myös lääkäriä tarvitessani – kun soitan YTHS:lle, olen aina se ensihoidon tarvitsija, hysteerisessä tilassa soittava epätoivoinen potilas. Yleensä olen saanut lääkärin samalle päivälle.

   

  Tällainen taktiikka on minua omimmillaan. Aikuiselämässä sitä kuitenkin täytyy tajuta, etten saa kaikkea tänne ja heti – moni muu voi tarvita apua nopeammin ja enemmän kuin minä. Sitäkin tämä remontti remontin jälkeen auttaa oppimaan. Malttia. Kärsivällisyyttä. Tolkkua. Riskien arviointia. Päätösten harkintaa. Suhteellisuudentajua.

   

  Eikä elämä aina voi olla kivaa, valitettavasti (aah, mikä asiakaspalvelufraasi, paitsi että näin suoraan sitä ei kyllä voi asiakkaalle sanoa). Muistan kun kerran lapsuudessa, kesänä, jolloin pelattiin, laiskoteltiin ja vain oltiin siskojen ja heidän kaveriensa kanssa, oltiin eräänä päivänä jo täysin kyllästyneitä siihen kaikkeen joutilaisuuteen. Mikään peli ei tuntunut enää kivalta. Mikään laiskottelun muoto ei enää viihdyttänyt. Mietittiin yksissä tuumin, mitä tehdä. Kukaan ei tuntunut keksivän mitään ideaa, kunnes Sallan sen ajan paras kaveri Karita tokaisi: ”Hei nyt mä tiedän.” Uteliaisuutemme heräsi. ”Nyt Karita on keksinyt jotain uutta, mitähän se on…” Karita: ”Tehdään jotain tosi kivaa, josta kaikki tykkää.”

   

  Niinpä. Nyt vain täytyisi keksiä, mitä tosi kivaa löytyisi, jonka avulla voisin unohtaa ja suunnata ajatukset tulevaan. Sillä pian elämä on jo ohi. Ja koska elämä on vain yksi, ei aikaa ole koskaan liikaa. Sitä paitsi myös ne vähemmän nopeat erehtyvät! Ajattelin nyt kuitenkin alkaa puuhata jotain vähemmän riskialtista; päätin alkaa maalata tauluja. Ja syksyllä mennään Villen kanssa tanssikursseille. Tosi kivaa, koska Villekin tykkää.

• 

  Ei mitään uutta auringon alla, paitsi kohde vain vaihtuu

  Posted: July 3rd, 2006, 4:17pm EEST by pauliina.ranne

  
  

  Jos hinta täydellisestä typeryydestä on 400 ja rapiat päälle, se on kovin vähän. Välillä sitä vain miettii, miksi elämästä täytyy tällaisia oppirahoja maksella – ja onko niistä mitään iloa kenellekään. En usko, että Hoaskaan minun kaksoisvuokristani, peruutusmaksuistani, siirtorahoista paljoakaan hyötyy.

  
  

  Mitä siis minulle viimeksi on tapahtunut? Homekatastrofin jälkeisessä masennuksessa aloin hätäillä; päätin vaihtaa solua. Sain kuin sainkin Hoasin tarjouksen Koskelasta; allekirjoitin, lähdin siivousreissulle, ja sitten tuli stoppi. Pienestä allaskaapin homeisesta tai muuten vain epämääräisestä hajusta johtuen päätin, etten vaihdakaan kämppää – en uskalla. Oliko tämä luonnollista homepelkoa vai täyttä hysteriaa? Hyvä kysymys, esittäkää vain suoraan päin naamaa pois. Vastaan myös suoraan: typeryyttä. Kuka homeallergikko (tai muuten vain tarkka ihminen) muuttaa asuntoon, jota ei ole etukäteen käynyt tupatarkastamassa?

  
  

  Hoas oli ystävällinen, mutta ei poikennut säännön säännöstä. Se mikä on maksettava, on maksettava. Ja siihen tyydyn; ajattelen, että sain nämä rahat jonain muuna ilmaisena joskus, ja hyvin vielä muistan keneltä ja miten. Jos paha jää kaivelemaan, niin kyllä ne hyvät teotkin muistetaan.

  
  

  Näin siis toimii Pauliina R, mutta tuskin juuri kukaan muu. Mutta sen minkä tein, sen tein. Ja sillä on ehkä enemmän merkitystä elämälleni kuin uskoisikaan. Tuntuu kuin perjantaina olisivat silmäni auenneet: tajusin, ettei mikään Hoasin solu enää voi tuntua kodilta sen enempää kuin Kivikon kuppainen huone ja sen keittiö roskalavalta haettuine kalusteineen (ihan totta; yks kaunis aamu kämppis hihkui riemua, kun oli löytänyt lavalta uuden pöydän…). Opiskelijana sitä on taivuttava elämään opiskelijan elämää – sen nurjapuolia ja isoja iloja. Rumia asuntoja ja pitkiä aamu-unia. Kämppiksiä, jotka eivät siivoa ja keittiöitä, jotka ovat tyhjiä ja helposti siivottavissa. Vessoja ilman kynnyksiä (kaikki äänet kuuluu ihan varmasti keittiöön ja makkariinkin asti) ja asunnon korjauspalveluja ilman kustannuksia. Puutteita ja etuja.

  
  

  Nyt suuntaan kohti elämää – entistä köyhempänä, mutta ehkä läksyni vihdoinkin oppineena – joskus uusintatenttiin täytyy mennä kahdesti. Ja niin kauan kun kukaan ei ole kuollut tai edes loukkaantunut, kuten entinen hyvä kämppikseni Kata aina sopivaan saumaan totesi, kaikki on hyvin.

  
  

  Ja niin on minullakin. Kaikki on hyvin. Näin selkeää, puhdasta ja kaunista lausetta en olekaan aikoihin päästänyt suustani. Loppujen lopuksi kaikki on hyvin. Minä lähden tästä kotiin Kivikkoon, ostan jäätelön matkan varrelta, keitän kahvit ja menen päiväunille. Taustalla soi lintujen kuoro, ikkunasta tulee raikasta ilmaa sisälle, kämppis viettää hiljaiseloa omassa huoneessaan. Olen siis opiskelijan paratiisissa! Villekin siellä viihtyy, mikä ei suinkaan ole asunnon ansioista pienimpiä – asian voisi sanoa myös seuraavasti: niin kauan kun on nettiyhteyttä, on elämää.

  
  

  Siirto uuteen ulottuvuuteen siis suoritettu. What next?

  
  

• 

  Meiltä löytyi hometta, minkä jo tiesin

  Posted: June 21st, 2006, 12:19pm EEST by pauliina.ranne

  Nyt ei auta muuta kuin kirjoittaa. Jos se vaikka helpottaisi oloa. Päätäni painaa ehkäpä tähänastisen elämäni suurin tuska. Tekisi mieleni huutaa ja sitten heti muuttaa - järjestää tuskani pois päiväjärjestyksestä. Mikään tällainen vaan ei tapahdu hetkessä. Hoasiltakin sanoivat vaan, että katsotaan. Mitään ei voi tehdä tänään, heti nyt.

   

  Kärsivällisyyteni on ollut koetuksella viimeiset kahdeksan kuukautta. Viides marraskuuta jo tiesin, että asunnossamme on hometta, mutta vasta eilen saimme homekoirien avulla varmuuden, että keittiön ja eteisen välisessä seinässä sitä piisaa, samoin osassa sekä keittiön että eteisen kattoa ja eteisen lattiaa. Syynä on todennäköisesti kostunut ilmastointiputki, jonka mömmöt ovat saattaneet muhia suljetussa hormissa vuosikymmeniä. Hölmöt, kun ei tutkittu heti, ennen putkiremonttia….

   

  Mutta olinpas minä hyvä! Haistoin itsekin, että nimenomaan eteisessä oli outo, pistävän makea tuoksu. Ei paha, muttei hyväkään. Ja olotilani kertoi sen vielä paremmin. Tiedättekö millaista on elää asunnossa, jossa tuntuu pahalta? Tiedättekö millaista on, kun kutittaa, henkeä ahdistaa, ihoon nousee allergianäppylöitä, mutta mitään syytä tuskaan ei ole näkyvissä? Vähemmästäkin luullaan, että vainoharhaiseksi se on tullut.

   

  Ensi vuonna teen opettajan pedagogiset opinnot. Siitä tulee rankka vuosi; ehkä opiskeluaikojeni täyteläisin. Minun täytyy siis saada syksyksi uusi koti. Muutan tavarani Pääskylästä pois. Suorastaan vaadin, että saan elämältä elämäni takaisin! Mutta kuinka jaksan enää puunata, laittaa, pakata, purkaa, järjestää, ideoida, sisustaa, kun taas ehkä sittenkin pian kuitenkin joskus heti kohta remontin jälkeen ehkä muutetaan - ja puunataan, puretaan, järjestetään, raahataan? Kun vielä kaiken päälle tapellaan rahoista, korvauksista, osuuksista, järjestelmistä, aikatauluista.

   

  Mutta nuorena sitä jaksaa, sanoo äitini. Silloin kun hän auskultoi (eli teki ne opeopinnot), minä olin kolmikuukautinen käärö. Kokopäivätyötä. Tämän kuultuani en sanonut puhelimeen hetkeen mitään. Kun minä auskultoin, ongelmamme lienee siirtynyt positiivisempaan faasiin. Onhan koko asunnon ajan menty eteenpäin:

   

  Vessan edesmennyt ongelma on poissa. Putket on uudet - uusia vuotoja ei pitäisi tulla. Asunto on nyt homekartoitettu - olohuone on puhdas. Se on sitäpaitsi muutenkin kunnossa, kaunis uusine kaappeineen. Ja uuden remontin myötä saadaan eteinen sittten vielä upouudeksi. Positiivista.

   

  Heitin siis hakemuksen Hoasille - ehkäpä muutankin yllättäen jo viikon päästä Koskelaan soluun (vähän lupailivat). Se kuulostaa aivan luksukselta korviini. Asunnot on tänä keväänä peruskunnostettu, joten hometta ei siellä voi olla. Muutto onnistuu rutiinilla ja helpotuksen huokauksen säestämänä. Harmittelen ainoastaan sitä, että joudun sitten pitämään kahta asuntoa koko heinäkuun. Haluaisiko joku halvan kesähuoneen Itä-Helsingistä heinäkuuksi?

   

  Vanha perimätieto kertoo, että joka tietoa lisää, se lisää tuskaa. Mielestäni asia ei suinkaan ole näin mustavalkoinen. Tiedon lisääminen toi ainakin tässä tapauksessa huojennuksen, vaikkakin kyyneleisen sellaisen. Jos saan ensi viikolla tietää, että saan kodin, hypin varmasti riemusta! Ajatella, uusi solu vanhan solun sijaan. Henkinen muutos voi kuitenkin olla suuri. Se mikä ei tunnu hyvältä, ei tunnu, vaikka järkisyiden mukaan sen pitäisi tuntua. Kivikko ei ole koti.

   

  Optimistina olisi helpompaa, mutta pessimisti on useammin oikeassa. Minun voittoni on nyt se, etten ainakaan kärsinyt luulosairaudesta, niin kuin 56,71 % ystävistäni ja tutuistani todennäköisesti luuli. Minä tiesin. Minä tiesin. Hurraa.

   

• 

  Kämppis

  Posted: June 7th, 2006, 9:10am EEST by pauliina.ranne

  Hyvä kämppis on sellainen joka siivoaa. Erittäin hyvä kämppis on sellainen joka siivoaa kunnolla. Tällaisen kämppiksen paljastamiseksi riittää yleensä, kun näkee hänen keittiönsä – siellä ei jääkaapin päältä pilkota pölyä eikä uunin taakse ole kertynyt kuonakerrosta. Ja tällaisen kämppiksen kaakelit kiiltävät. Eräskin entisistä kämppiksistäni alkoi hinkata keittiön kaakelirivistöä baarikierroksen jälkeen, keskellä lauantaiyötä. Kun olivat niin ällöttävän likaisia.

   
  Olen jakanut asuntoa tai kotia yli viidenkymmenen ihmisen kanssa. Suurin osa näistä perheenjäseniksikin laskettavista arkielämäni jakajista eivät ole siivoukseen hurahtaneita. Yleensä huomaan, että olen se porukan siivousvimmainen, joka jaksaa pestä uunin takaa ja sisältä. Olen se hullu, joka myös nauttii siitä. Ihannekämppis siis, vai?

   
  Merihaassa jaoin solua oikein herttaisten ja suhteellisen siistien nuorien neitosten kanssa. Keittiö oli aina puhtaanoloinen. Eräänä päivänä kuitenkin suivaannuin ja rupesin siirtämään uunia siivousta varten. Kämppis pörähti paikalle ja ihmetteli: ”Mitä, voiks uuniakin siirtää?” Kylläkyllä, olenhan minä kotitalouskirjani lukenut. Sillä kertaa uunin takaa ei löytynyt kuin ohut pölykerros. Asunto oli muutamaa vuotta aiemmin peruskorjattu, siksi likaa ei ollut ehtinyt kertyä.

   
  Toista oli kun jouduin asukiksi soluun Kivikkoon. Kymmenisen vuotta vanhan rakennuksen asunnot olivat ankeita – eikä kämppikseni ymmärtänyt edes roskapussien viemisen päälle. Siellä kun rupesin siivoamaan uunin takaa, ei pölynimurista enää ollutkaan apua. Tarvitsin keittiösienen ja vimiä. Tunti meni hangatessa. Keittiössä leijunut imelähkö haju laimeni, mutta ei kokonaan hävinnyt. Kämppiksen viikkoja vanhoille likaisille tiskeille en ruvennut tekemään mitään. Pahempaakin voisi olla, ajattelin vain, ja hymyilin, koska tiesin, että uuni on keittiön sydän ja juuri sillä hetkellä minulle riitti, että se oli puhdas.

   
  Uunin ympärille liittyy monia hyviä muistoja: kerran asuin kommuunissa, jossa tehtiin vähintään joka toinen ilta teeleipiä. Aivan hurmaava tapa kokoontua iltateelle kirppikseltä haetun kirkkaanvioletin pöydän ympärille! Vaihto-oppilassolussani taas tehtiin ihan oikeata leipää iltaisin. Uuni oli pienen pieni pöytäuuni, mutta ehdottomasti koko solun tärkein varustus (jollei astianpesukonetta lasketa – se pelasti monilta kahakoilta…). Kun vuokranantaja kesken vaihto-opiskelukauden yks kaks yllättäen keksi, että alkaa remontoida asuntoa seuraavana päivänä, me häivyimme viereiseen asuntolaan, mutta uuni seurasi mukana. Ja hyvä olikin, että seurasi – uusi kämppä oli sellaisessa kunnossa, että sen vakituinen iso uuni otettiin vaarallisuuden vähentämiseksi seinästä irti melko pian saapumisemme jälkeen. Oikosulut olivat arkipäivää uunin käyttökiellon jälkeenkin.

   
  Hyvä kämppis tekee tietysti muutakin kuin siivoaa; ennen kaikkea hän ottaa kontaktia, jakaa elämäänsä. En oikeastaan tältä istumalta keksi yhtään ns. huonoa kämppistä – sotkuisimpienkin kanssa on ollut mukavaa, jos he eivät ole pelkästään kököttäneet omissa huoneissaan koko yhteisasumisemme aikaa. Vaikka kemiat eivät aina kohtaa, koti on paikka, jossa erilaistenkin ihmisten kanssa on helppo päästä juttusille. Ja ainahan voi jutella kodista, sen siivoamisesta ja sisustamisesta, jollei muuten löydä yhteistä maaperää.

   
  Joskus kämppiselämäkin loppuu. Sitten pitää alkaa sietää perheenjäsenien sotkuisuutta – tietysti minä, kodin puhtauden suurin puolestapuhuja, olen tavannut miehen, joka ei ymmärrä siivouksesta juuri mitään. Vaatteet jäävät niihin kasoihin, joihin hän ne riisuu, solmiot seikkailevat ympäri huushollia. Eksoottisin paikka, josta sellaisen olen löytänyt, on keittiön kuivauskaappi. Olikohan pessyt ja laittanut kuivumaan?

   
  Jos hyvä kämppis on sellainen joka siivoaa, hyvä avopuoliso on sellainen, joka vähintään arvostaa sitä, että joku siivoaa. Ja uuniahan jynssää oikein mielellään, kun toinen loihtii sen avulla mitä herkullisimpia illallisia.

Minnan Blogi

• 

  Choosing the change

  Posted: June 5th, 2006, 4:16pm EEST by minna

  Three months ago started to write… it  has been very busy for last two weeks building the next Systeemityölehti (our associations magazine). Theme for magazine is this time Change… and that gives me idea of think this subject more personally.

  What is change… why change is needed, what kind of change I like to choose…

  My nature is such as I hate routines (maybe that’s why cleaning doesn’t belong to favourite hobbies)   but love everything new and things what differ from what was early…

  And as for choose, is it more like the choosing prosess is the most interesting part… afterwards I might notice that the thing I deeply wanted is nothing special… Is it the curios mind or what… 

  And the choosing prosess, it can be long prosess … fex. in restaurant I have to think really carefully what to choose from menu before actual choise… and if finding two equal choises, need some help from waiter… but sometimes.. there are no other choises…. Why is it like this?

   

   

   

Pauliinan blogi

• 

  Kirjoitan, jotta minua luettaisiin - siis olen

  Posted: June 2nd, 2006, 1:30pm EEST by pauliina.ranne

  Kahdessa edellisessä blogitekstissäni olen - melkein huomaamattani - yrittänyt määritellä, mitä elämä on. Kirjallisuudessa saman kysymyksen esittivät ensi kertaa varhaisen modernistisen romaanin itsetutkiskeluun ja oman sielunmaiseman ymmärtämiseen keskittyneet kirjojen henkilöt.  Kysymystä toistettiin lakkaamatta 1900-luvun alkupuolen kotimaisessa kirjallisuudessa - usein vain rivien välissä, joskus täysin suoraankin.

  Uuden maailman sankarit kokivat elämän pirstaleisena; maailma oli muuttumassa ja nopeasti. Teknologinen kehitys, kaupungistuminen, vapauksien ja oikeuksien lisääntyminen nostivat yksilön esille massoista. Kirjallisuudessa alettiinkin tarkastella yksityisiä kuvia, yksilön sisäistä maailmaa ja hänen kääntymistään sitä kohti. Minuus alkoi näyttäytyä moninaisena ja muuttuvana, jopa leijuvana konstuktiona.

  Nykyihmiselle tällainen pirstaleisuus ei ole outoa - oudolta kuulostaa pikemminkin sellainen tila, jossa esimodernin ihmisen voi kuvitella eläneen: ennaltamäärätty, tarkoin rajattu tila ja olemus kiehtovat helppoudellaan. Sananvapaudesta, naisen oikeuksista tai itsensä toteuttamisesta ei sellaisessa maailmassa tiedetty - tai välitetty. En suinkaan kaipaa sinne.

  Postmoderni ihminen pohtii modernin yksilön tavoin omaa olemustaan, mutta sen lisäksi hän tarkastelee näitä ontologisia kysymyksiä laajemmin: miten ja mitä joku tietty maailma on? Nykyajan yksilön maailma ei ole enää pelkästään pirstaleinen, vaan se on lähes kokonaan hävinnyt - todellisuus on todistettu illuusioksi, jota pidämme yllä kielen avulla. Jokaisen ihmisen oma olemus riippuu siitä, millaiseksi itsensä maailmalle kertoo - tapahtuipa kertominen sitten sanallisesti, ruumiillisesti tai visuaalisesti.

  Millainen on minun kieleni? Sanallinen - siksi blogin alaotsikko “Ja elämä oli… sananen vain”. Koen, että sanallinen arkkuni on kuitenkin hyvin rajallinen. Puhumalla en voi koskaan tehdä itsestäni täyttä selkoa. Olen postmoderni yksilö myös siinä mielessä, että tunnustan kykenemättömyyteni luoda ehyttä konstuktiota todellisuudestani. Eri tasojen ainekset sekoittuvat - luon kuvaa itsestäni sekä fiktion että faktuaalisten tapahtumien keinoin. Olen se, joka kirjoitan ja se, josta kirjoitetaan, kuten Pirkko Saisio omaelämäkerrallisissa romaaneissaan tekee.

  Ei voikaan siis väittää, että blogini olisi nykyaikainen päiväkirjani tai sähköpostityyppinen kertomus ystävilleni siitä, mitä minulle nyt kuuluu. Pikemminkin tässä on kysymys elämäni pohtimisesta, mutta niin, etten muista kaikkea tai että muistan väärin. Saision romaaneissa yksityiskohtien parantelu liittyy usein tapahtumien uskottavaksi tekemiseen - taide sietää vähemmän sattumanvaraisuuksia kuin elämä. Tässä blogissa yksityiskohtien parantelu liittyy viihdyttävyyden luomiseen, elämäni popularisoimiseen. Haluan että se erottuu lukemisen arvoiseksi nautittavaksi hetken elämykseksi. Haluan dramatiikkaa!

  “Ja elämä oli…” viittaa siihen, miten äkkiä elämän hetket vierivät ohitse. Niitä pystyy ymmärtämään oikeastaan vasta jälkikäteen. Siksi imperfekti. Vasta kertomalla, kirjoittamalla syntyy minun elämäni.

  Elämme - kai kaikki me - monessa ajassa yhtäaikaa. Menneisyys sekoittuu nykyhetkiin. Itse muistan monesti päivien, tuntien, hetkien tarkkuudella, mitä olen viime vuosina tehnyt. Missä olin, kun soitin Marialle saatuani työpaikan, missä istuin, kun kävin läpi ilmoittautumispapereita yliopistoon, mitä söin, kun äiti tuli ensi kertaa Helsinkiin luokseni, mitä reittiä kävelin, kun kuulin Katriinan sairastuneen Tansaniassa.

  Kaikki suomalaiset muistavat, missä olivat, kun kuulivat, että Estonia oli uponnut. Mutta ajattevatko kaikki, miten se on vaikuttanut heidän elämäänsä? Miten maailma on muuttunut yksilön sisällä, kun kaikki yhteisöä koskettaneet mullistukset ovat nivoutuneet yksilön sisäisen todellisuuden kanssa? Vai olemmeko jo niin turtuneita, että emme anna onnettomuuksien, uusien lakien, ilmastonmuutoksen tai energiakeskustelun vaikuttaa oman fiktiivisen tarinamme luomiseen?

  Olemme siirtymässä postmodernista olemista koskevasta ajattelusta kohti jotain uutta. Onko se yhdistelmä modernin ihmisen ahdistusta ja itseenpäin kääntynyttä asennetta sekä postmodernia pinnallisuutta, todellisuuden tasojen sekoittumista ja absurdia leikkiä? Vai jotain ihan muuta? Jos vastasit kyllä, mitä: ________________________________________________________

  Itse olen sitä mieltä, että postmodernismissa kuolleeksi väitetyt ns. suuret kertomukset eivät suinkaan ole kuolleet, tai jos ovat, ne ovat nousemassa kuollesta. Esimerkiksi uskonto on uudelleen muotia. Jokainen ihminen vain kertoo sen kertomusta itselleen parhaalla tavalla.

  Jokaiselle se kaikista suurin kertomus on kuitenkin oman itsensä tarina. Se, jossa elämän tarkoitusta määritellään. Siksi keksittiin blogit. Niissä heijastuu uuden ajan ihmisen ulottuvuudet - kertominen, keskusteleminen, yksityisen tilan tekeminen julkiseksi. Ollaan siirtymässä periodiin, jota voitaisiin kutsua vaikkapa uusiomodernismiksi. On tullut aika alkaa pohtia elämää uudesta näkökulmasta, joka ei ole enää pelkästään ontologinen.

• 

  Kärsimystä

  Posted: May 31st, 2006, 3:51pm EEST by pauliina.ranne

  
  
   ”Elämä on kärsimystä. Kärsimys johtuu elämänjanosta. Kärsimyksestä pääsee sammuttamalla elämänjanon. Elämänjano sammutetaan kulkemalla pyhää kahdeksanosaista tietä.”

  Buddhalaisuuden perusajatus on kiehtova. Kuinka ihanaa olisi luopua elämänjanosta silloin, kun se aiheuttaa niin suuria tunteita, ettei niiden kanssa jaksa. Niin kuin jälleen on minun kohdallani: luulin seitsemännen vuoden kriisin alkaneen jo kaksi vuotta sitten, kun päivät pääksytysten pohdin, mikä minusta tulee isona. Jo silloin kävi sääliksi ystäviäni. Ja entäs nyt:

  Joka toinen sanani on home ja joka kolmas ”prkl”. Kiroan entistä enemmän, myös töissä. Työnantaja ei taida oikein tykätä, kun niin kovasti kilpailevan yrityksen johtajaa huutelen. Ei voi mitään; kiroaminen on luonnevikani, yksi niistä monista. Et lukija ehkä usko, mutta niin on.

  Kriisit tulevat kuulemma seitsemän vuoden jaksoissa. Minun elämäntielläni kriisit ovatkin melko säännöllisesti toteuttaneet tätä ”naiset ovat Venuksesta, miehet Marsista” -tyyppistä logiikkaa, tosin myös niiden väleihin on mahtunut kriisejä ja monesti pulmani ovat olleet useiden vuosien pituisia, mikä saa elämäni näyttämään kriisivoittoiselta. No, niinhän se on.

  Ensimmäinen kriisini – syntymää lukuun ottamatta – alkoi vuonna 84, kun muutettiin kaupungista maalle. Vannoin palaavani Turkuun, samaan asuntoon, josta lähdettiin. Taisin olla kodinrakastaja ja kaupunkilaissielu jo silloin! Murkkuvuosina tahin ulkonäköongelmissa ja ystävyyssuhteissa – miten omaperäistä. Silloin puhkesivat myös allergiat ja mitä erinäisimmät pikkuvaivat. Parikymppisenä sairastuin ahmimishäiriöön (ICD-10 -tautiluokituksen mukaan F50.2, ks. esim. http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=hoi33030); aloin kärsiä myös ns. Sinuhe egyptiläinen -syndroomasta. Yksinäisyys ja levottomuus astuivat elämääni.

  Kriisien syvyys heijastaa kuitenkin myös elämäni positiivisten asioiden syvyyttä: koska tunnen vahvasti surussa, tunnen myös ilossa. Vaikka voisinkin oranssipukuisen munkin tavoin uskoa, että kärsimyksestä pääsisi sammuttamalla elämänjanon, en voi uskoa, että elämänjano on sammutettavissa. Korkeintaan mielialalääkkeet perustuvat tällaiseen sammuttamiseen – kun yritetään taltuttaa masennus, väistämättä vaikutetaan myös elämysten vastaanottamiskykyyn. Kukapa haluaisi sammuttaa elämänilon?

  Mikä sitten on minun kahdeksanosainen tieni, kun yritän hallita elämän tunnekirjoa? Puhuminen, syöminen, kirjoittaminen, liikkuminen, nukkuminen, siivoaminen, elokuvat, lukeminen. Niiden avulla selviää. Yksinkertaisesti toimimalla ja nautiskelemalla sopivassa suhteessa saa elämän pysymään uomissaan. Maslowin tarvehierarkian mukaan elämän perustarpeet ovat kuitenkin ensisijaisia. En voi toimia, jos en saa ruokaa, unta, turvaa. Jos ei ole kotia, ei voi olla korkeampaa filosofiaa.

  Missä on vaatteeni, siellä on asuntoni. Mutta mikä tekee asunnosta kodin? En kai suinkaan ole koditon, vaikka niin mielelläni tilanteen nyt kärjistän. Koti on paikka, jossa voi levätä. Sitä voi Kivikossa tehdä melkein täydellisesti – asunto on viileä, puhdas, hiljainen – keskellä kaunista luontoa. Siellä on kaikki, mitä juuri nyt tarvitsen. Loput ovat Sörnäisissä, ikään kuin varastoituna odottamaan parempia aikoja. Näin olen elänyt ennenkin vuosia – väliaikaisuuteen on tottunut. (Yhdeksän vuoden kiertolaiselämän jälkeen mitta vain rupeaa tulemaan täyteen.) 

  Kaikesta pinnallisesta kärsimyksestä huolimatta elämäni on – ei pelkästään kallista, arvokasta, vaan sellaista kuin se parhaimmillaan on – elämänjanon täyttämää. Elämänjano synnyttää paitsi tuskaa, myös sellaisia kokemuksia, joita tarvitsee tunteakseen elävänsä. Niistä voi sitten vanhoilla päivillä vaikka kirjoittaa kirjan.

  Viime yönä pääsin hetkeksi irrottautumaan kriisistäni, sillä en nähnyt unta home-esiintymistä tai uuden remontin kauhuista, joita ajattelen päivässä vähintään 40 minuuttia tunnista, vaan siitä, että Lordi menetti Euroviisu-voittonsa. Saksa ei nimittäin uneni mukaan antanutkaan Suomelle täysiä pisteitä, jolloin Suomi putosi. En tosin millään näin herättyäni voi ymmärtää, miten 12 pisteen vähennys olisi voinut tipauttaa yli 50 pisteellä voittaneen Lordin ulos koko kisasta.

  Epäreilua, ajattelin unessa. Niinhän elämä on – kallista, elämänjanon täyttämää ja niin epäreilua. Reilua elämässä on vain se, että se on yhtä epäreilua kaikkien samaosaisten kesken. Kun ajatellaan Afrikan lapsia kärpäset silmissä, voidaankin hiljentyä oman pienen kärsimyksemme juurella. Elämä on.
   

   

• 

  Lainelautaillaan

  Posted: May 24th, 2006, 3:56pm EEST by pauliina.ranne

  Elämä on yhtä lainelautailua pettymyksen aallonpohjilta toiveiden täyttymysten harjoille. Harmi vaan, että oikeissa elämän aalloissa ei voi aallonpohjia aina ennustaa. Mutta kuten niin usein ääneen on tullut todettua: ”Kun ei odota mitään, ei voi pettyä.” Eikö voisi lautailla tyynellä, tasaisella merenpinnalla? 

  Enpä eilen pettynyt, kun vierailimme Ikeassa. Ylipäänsä suostuin retkelle vain, koska tarvitsemme edullisen hyllykön vessaan. Ikean kliinisestä esineavaruudesta ei kuitenkaan tarttunut mitään lompakkoa keventävää – nimenomaan kolikoista keventävää tilpehööveriä en tosin juuri jaksanut katsoa päinkään. Vessan hyllyköt olivat siedettäviä, mutta meille epäsopivia. Hinta–laatu-suhde oli varmasti kohdallaan. 

  Aallonharjalla ratsastin vasta Villen ostettua kesän ensimmäisen pehmiksen – pummasin jämät ja totesin, että seuraavassa makeannälässä lähdetään Ikeaan jätskiä syömään. Halpaa ja kermaista. Hinta–laatu-suhde ei ollut ihan ikeaa. Pysyin huipulla kauan, sillä iloitsin myös siitä, että oltiin neljän tunnin ostosreissulta Kodin Anttilasta löydetty paljon tarpeellista, vähän turhaa. 

  Pääsinköhän viime lauantaina kuitenkaan lainkaan aallonharjalle, kun Eurovision laulukisoissa koko Suomi tällä kertaa välttyi niin tutulta tappion tunteelta? Koska en tähyillyt huipulle, en ehkä saavuttanutkaan aallon rytmiä – vielä torstaina olin sitä mieltä, että Mr. Lordin ääni ei ole melodinen. ”Sehän ei osaa laulaa.” Vertasin Putaansuuta kumeasti soivaan heviin – mikä lie artisti, en muista. 

  Toive, jota ei ole, ei voi täyttyä. Yhdyin euroveisuiloon, vaikka voitto tuli kuin toisesta ulottuvuudesta. Sari-ystäväiseni kivassa s-postissa määriteltiin, missä lämpötilassa helvetti jäätyy ja Suomi voittaa viisut (- 300 C). Sopiva rinnastus, ennustaahan hirviö-veisu maailmanlopun aikoja. Rinnastus paljastaa kuitenkin suomalaisen perusnegatiivisen asenteen – tuskin kukaan odotti helvetin jäätymistä, ei edes itse Lordi. Se saatiin kuitenkin vain, koska oli tähytty korkealle. Joka vuosi yritettiin täysillä, häpeään jo tottuneina. 

  Toisenkin puolesta voi pettyä uskomattoman vahvasti. Sen totesin tänään; olin aamupäivän aivan poissa tolaltani, kun olin saanut kuulla, että Katriina ei saanutkaan gradunsa arvosanaksi, mitä olimme kai kaikki odottaneet. Olen aina uskonut Katriinan erinomaisuuteen tiedemaailmassa – oman graduni arvosanatavoitteeksi olin asettanut huomattavasti mitättömämmän kirjaimen. Sillä kun ei ole minulle niin väliä, kun en aio jatko-opiskelijaksi. Äsken laskin tavoitettani. Etten varmasti pety. Arviointi vaikuttaa sellaiselta puukkojen vilauttelulta, etten oikeastaan haluaisi olla sen kanssa missään tekemisissä. 

  Pettymyksiä elämässä aina riittää, vaikka ainakin minä tapaan jokaisen kohdalla ajatella, että tämä saisi nyt olla viimeinen suuri sellainen – olenhan jo tarpeeksi vahva ihminen, ei elämän tarvitse koulia minua enää lisää. Mutta vain pettymysten kautta voi päästä uudelle aallonharjalle. Alamäestä kerää uutta vauhtia, pohjalla levähtää hetken. Ja mitä väliä, vaikka puukot välähtävät joidenkin käsissä, vaikka hipaisevat hipiäänikin, kunhan eivät leikkaa lihaani? 

  Ja pettymyksiäkin voi lievitellä; voi vaikkapa juhlia jotain ihan muuta kuin sitä tavoiteltua hyvää arvosanaa tai voittoa – nostetaan malja vaikka ikääntymiselle suurten saavutusten sijaan. Vanheneminen joka tapauksessa voittaa kaiken. Se on niin väistämätöntä – ja tarvittaessa riemukasta, mistään ulkopuolisista arvioista riippumatonta elämänviisauden saavuttamista. 

  Ja jos pettymys oikein v***ttaa, voi todeta, että ”mitä väliä; Suomi voitti Euroviisut”. Lauantaiyönä syntyi uusi, lohduttava sanonta. 

• 

  Numerologiaa

  Posted: May 19th, 2006, 3:33pm EEST by pauliina.ranne

  Uskon numeroihin. Onnenlukuni on 37; numero, jonka valitsen aina jos se on saatavilla: uimahallissa, yliopistolla, jumpassa. Olen myös asunut useaan kertaan asunnossa, jonka katunumero on 37. Yliopistoon, suomen kieltä lukemaan pääsin aikanani sisään sijalta 37. Yliopistolla myös tähtään siihen, että kurssieni keskiarvoksi tulisi 3,7 (asteikolla 1-5); mielestäni olen noin nelosen oppilas, mikä voi tietysti peruskouluun tottuneen korvissa kalskahtaa ikävältä. 

  Elämäni arki on hidasta. Eikä ihme, jos kerran luuhaan yliopiston kaappirivejä vain saadakseni onnennumeroiseni kaapin. Hätätapauksessa kelpaa mikä tahansa numerosarja, jossa 3 ja 7 esiintyvät. Varastoidessani asioita onnennumeron taakse tunnen turvallisuutta. Eikä voi väittää, etten olisi ollut onnellinen silloin kun asuin Fysikgränd 37:ssa, Vistantie 37:ssa tai Runeberginkatu 37:ssa. 

  37 on hyvä onnenluku. Yhteenlaskettuna kolme ja seitsemän tekevät kymmenen, joka on täydellisyyden luku. Ehkä minulla on siksi syytä odottaa hyvää myös Pääskylänrinteen asunnosta; sen katunumero on 10, asunnon numero 3. Vain seitsemän puuttuu; mitä se merkitsee? Numerologeille mikään nimittäin ei ole merkityksetöntä. Myös tällaiseen pohdiskeluun saa kulumaan iltoja. – Viehättävää arjen puuhastelua vai turhuuksien roviolla tanssimista? 

  Minä uskon ja toivon, mutta en ole optimisti. Koen elämän monesti hyvin tuskalliseksi, mikä vaikuttaa olemukseeni vahvasti. Ystäväni näkevät minut usein äärimmäisen väsyneenä ja kiukkuisena. Kiukku voi johtua väsymyksestä, ja väsymys voi johtua siitä, että en ole tasapainossa, koska materiaalinen ympäristöni ei ole kuten haluaisin. Pahinta on, jos joudun venymään kärsivälliseksi – ei minusta ole odottamaan, että asiat muuttuisivat tulevaisuudessa paremmiksi, haluan kaikki heti nyt. 

  Pieni lapsi sisälläni kuitenkin karisi, kun luin Tsekin tasavallan ensimmäisen presidentin, kirjailija Vaclav Havelin toteamuksen toivon ja optimismin eroista. Haa, tajusin, että voin olla pessimisti, vaikka uskon toivon parantavaan voimaan. Havel on nimittäin todennut, että toivo ei missään tapauksessa ole yhtä kuin optimismi. ”Se ei ole vakuuttuneisuus siitä, että kaikki kääntyy hyväksi, vaan varmuus siitä, että kaikessa on jotain mieltä siitä riippumatta, miten asiat järjestyvät.” Minun ei siis tarvitsekaan odottaa käännettä hyväksi, vaan yrittää etsiä mieltä vallitsevasta tilasta! Sitähän minä juuri teenkin; etsin hyviä puolia Kivikosta päivä toisensa jälkeen. Olen ihan varma siitä, että tälläkin on merkityksensä. Kunpa vain jaksaisin sen keskellä, etten ehkä koskaan saa tietää, mikä se merkitys on. Huoh. 

  Ehkäpä olen tarpeeksi aikuinen käsittääkseni, että numeroilla pelaaminen on vain ajanhuvia, kun olen tylsistynyt – tai hiukan vastenmielisesti menossa luennoille, rankalle jumppatunnille tai uimahallin väljähtäneisiin vesiin. Sitä vastoin toivoa ei suosittele kenenkään aikuistuneenkaan hylkäämään. 

  Omista tappioistaan vaikeneminen toivon kustannuksella ei kuitenkaan paranna. Niin kuin on sanottu, tappiot on nostettava päivänvaloon, sillä ne tekevät ihmisen (tanskalainen kirjailija Aksel Sandemose). Tappionsa myöntämällä voi kasvaa vahvemmaksi kestämään yhä uusia sellaisia. Eiväthän ne tappiot koskaan täysin lopu. Näin ajattelee ainakin pessimisti.

  Onneksi on sitten ne numerot; että saa kevyempää ajateltavaa edes hetkeksi. Numerologina minäkin muutun aina välillä optimistiksi – jokaisesta kaappirivistä löytyy aina vähintään onnennumeroni sukulainen, ja suon itselleni kliinisen ajatuksen: ”Ehkäpä kaikki muuttuu vielä hyväksi, ennemmin tai myöhemmin.”       

   

Usko järkeen

• 

  Back from Hiatus

  Posted: May 19th, 2006, 2:01pm EEST by ville

  Ok,

  It’s time to end the radio silence. I really haven’t had anything that special to write - well, and don’t have know either. Anyway the IPR-scene has moved forward alot and it seems that there’s important developments on daily basis. For example, this recent decision from the U.S Supreme Court seems to indicate that the tide on IPRs is turning:

  The Supreme Court just handed down its opinion in the eBay v. MercExchange case, unanimously reversing the Federal Circuit… The Court took a traditional approach, disagreeing with the district court that injunctions should be rare where plaintiff licenses its product, and disagreeing with the court of appeals, which held they are virtually automatic.

Pauliinan blogi

• 

  Peloissani (henkilökohtaista)

  Posted: May 11th, 2006, 7:26pm EEST by pauliina.ranne

  On tuntunut hämmentävältä kuulla, että niin moni lukee tät´ blogiani – juuri nyt kun ajatukseni ovat täysin muualla kuin kirjallisuudessa, kirjoittamisessa tai kirjaviisaudessa. Sanoinkin eilen, että seuraavat yksitoista työviikkoa olen mekaaninen ja aina samoja asioita vatkaava – sellaiseksi minulla on luontaisiakin taipumuksia, vaikka etupäässä sellaiseksi pelkään muuttuvani asiakaspalvelurutiineissa.

  Pelkään muutakin: yksinäisyyttä ja kodittomuutta. Uuden kodin tuottamat allergiset kohtaukset, triplakertainen lääkitys, jumiutuminen opiskelijasoluun mahdollisesti vielä koko kesän ajaksi murskasivat unelmani. Olen kääntynyt itseeni, eikä sieltä pois pääseminen ole helppoa. Ei niin kauan kuin elämän materiaalinen perusta ei ole kunnossa. Kivikosta löytyy huone sänkyineen vähintään heinäkuun loppuun. Mutta se ei ole ollut hetkeäkään koti – se on ruma, perämettässä sijaitseva, haiseva soluasunto. Mutta Sörnäinenkään ei ole koti – miten se voisi olla, kun se tekee minut sairaaksi?

  Peloissani olen ollut ennenkin juuri kodin vuoksi: 17-vuotiaana tajusin tulleeni allergiseksi ainakin kissoille, joita meillä asusti kaksi ihanaa. Aloin elää taktiikalla ”en vietä aikaa kotona”: koulun jälkeen menin kirjastoon, josta mahdollisiin harrastuksiin ja vasta viimeisellä iltabussilla kotiin. Siellä sulkeuduin siistiin huoneeseeni, jonne kissoilla ei enää ollut pääsyä, ja nukuin yöt ikkuna auki – oli hellettä tai pakkasta. Olin orpo ja henkisesti koditon. Pelkäsin olla omassa kodissani.

  Pahoinvointini kuitenkin helpottui, kun minut todettiin allergiseksi – kissat muutettiin pannuhuoneeseen asumaan. Vuosi allergiani toteamisen jälkeen kodistamme löytyi kosteusvaurioita: yksi kylpyhuoneen seinistä oli lähes kokonaan mädäntynyt ja vanhempieni makuuhuoneen lattia oli vuotaneiden putkien jäljiltä täynnä ohutta vihreää hometta. Siinä oltiin asuttu vuosia.

  Asioille siis täytyy tehdä jotain. Minun täytyy alkaa elää elämääni kodin ulkopuolella, ei sen kautta. Viettää päivät ja illat ulkona (paha vain kun kaupungillakaan ei voi nyt hengata, kun katupöly tekee pahaa) – tulla vain yöksi Kivikkoon nukkumaan. Kuulostaa hyvältä, eikö? Ainoa ongelma on se, että elämäni ei muutenkaan enää ole entisensä. En voi ratkaista tätä kotiongelmaa kuten kymmenen vuotta sitten. En enää elä elämääni yksin. Itkenkö siis yksinäisyyttä turhaan?

  Ehkäpä itkenkin toiminnallisuuden puutetta; ei auta kuin ottaa takaisin kalenteririippuvuuteni – buukata viikonloput täyteen jo kuukausia ennen ja varata kaikki illat ystäville, aerobic-tunneille, elokuville, pitkille kävelyretkille, viininjuomiselle, osakunnalle. Kyllähän sen tiesin pääkaupunkiin muuttaessani, että täällä voi olla sosiaalinen vain organisoidusti: ihmisten aika on varattava etukäteen.

  Ei kai tätä elämää voi muutenkaan elää niin, että antaa asioiden tapahtua. Elämä ei tapahdu, elämä tehdään. Nyt lähden lenkille!
  

• 

  En enää lupaa (piste) - tahdon

  Posted: April 22nd, 2006, 2:36am EEST by pauliina.ranne

  Huoh. En enää lupaa. Se on havaittu niin monta kertaa turhaksi. Lupauksien tekeminen on kuin pettäisi paitsi itseään myös parasta ystäväänsä, omaa kroppaansa – kuinkahan moni laihdutuslupauksen tammikuussa tehnyt on nyt laihtunut ne lupaamansa kaksi, viisi tai viisitoista kiloa? Tällaiset pettymyksen fyysiset oireet eivät sovi minulle (vaikka olenkin ainaisella laihdutuskuurilla).

  Erään uuden vuoden kunniaksi lupasin alkaa käyttää hammaslankaa säännöllisesti. Sen uuden vuoden aikana käytin sitä täsmälleen kerran. Sikäli pysyin lupauksessani, että hammaslankani käyttö ei ollut epäsäännöllistäkään, mutta huoh – petyin. Nyt lupaan vain etten lupaa.

  Tahtominen on onneksi eri asia kuin lupaaminen. Minun tahtoni on luja. Ja jos jotain päätän, niin oksat pois; se tehdään. Sikäli tulevaisuus näyttää siis hyvinkin – sanoisinko – värikkäältä: jos ja kun avioliiton satamaan Villen kanssa päädymme, voi olla, että pysymme siellä vähän pidemmän tovin – ankkuroimalla maaperälle, jonka tahto on vahva, voi ankkuria olla melkoisen kiperää kiskoa ylös.

  Mutta oikeasti. Muka puolet naimisiin menneistä eroavat! Se on tilastoharha – eivät puolet kaikista olemassa olevista avioliitoista päädy eroon. Avioerojen määrä on kylläkin noin puolet saman tilastokauden aikana mitattujen avioliittojen määrästä, mutta kokonaisavioliitto- tai eromääriä vertailtaessa suhdeluku muuttuu radikaalisti. Viimeisimpien lehtitietojen mukaan vain noin neljäsosa liitoista murtuu. (Tietolähteeni on luonnollisesti Hesari, sillä enhän tenttimatskujen ja kaunokirjallisuuden lisäksi juuri muuta lue. Valitettavaa myös tämä laadukkaiden suomalaisten valtakunnan päivittäislehtien vähälukuisuus.)

  Avioliitto ei mielestäni siis ole lupaus. Se on tahto – päätös oman elämänsä suunnalle. Vertaan avioliittoa mielelläni ammattiin. Sekin valitaan, siihen valmistaudutaan, siinä ollaan – niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ehkäpä suhtautumiseni aviolliseen yhteiselämään on järjen värittämää individualistista filosofointia, mutta tunteita voi ainakin minun naisen logiikkani mukaan säästellä vaikka arkiaskareisiin. Ei tunteita pian-avoliitostamme toki puutu – dramatiikka on yksi suhteemme saloista, se paljastettakoon.

  En enää lupaa, mutta tahdon sitäkin enemmän. Tänään olisin tahtonut bilettämään! Ihan outoa Pauliinaa, myönnän, mutta kun tuli niin yksinäinen olo koko viikon hiljaiselon jälkeen. Taidan olla sairas – tai sitten vihdoinkin parantumassa ainaisesta väsymyksestäni. Mutta en lupaa jaksaa huomenna. Etenkin kun kello on jo puoli kolme yöllä ja Ville on tulossa juhlista luokseni yöksi.

  Viimeksi kesti kaksi tuntia rauhoitella Mumsseni nukkumiskuntoon – kuuntelin tarinoita joulupukin porolla ajelemisesta, ihmettelin kokonaisen repun sisällön purkamista lattialle, säikähdin, kun yhtäkkiä Ville lähti säntäilemään televisionurkkaa kohden – mitä hän sieltä haki, ei koskaan selvinnyt meille kummallekaan. Lamppu siinä melkein hajosi, ja ärsyynnyin. Lupasin, etten enää päästä Villeä yksin liian rankkoihin pippaloihin. Ja miten kävi? Lupaukseni petti – petyin – ja nyt surkuttaa… Ensi kerralla minä tahdon mukaan!

• 

  ”Palaan aina joen rantaan. /—”

  Posted: March 27th, 2006, 9:45pm EEST by pauliina.ranne

  Elämäni pienet asiat ovat monta kertaa olleet arkeni pelastus. Pienistä iloista kasvaa niin suuri virta onnea, että isojen tylsien arkisten huolien merkitys vähenee.

  Oma arkeni tuntui hyvin onnelliselta, kun Ville taannoin korjasi hajonneen sänkymme. Yksi sen tukilaudoista nimittäin katkesi eräänä viikonloppuna – ihan kiltissä menossa muuten. Ensin yritimme tukea halkivikaista lautaa metallipalalla. Ei auttanut. Parin yön kärsimysten jälkeen Ville hankki lautaa – seitsemän euroa laudanpätkästä voi olla paljon, mutta seitsemän euroa onnesta ei ole juuri mitään.

  Yleensä tulen iloiseksi puhtaasta pyykistä. Tänään keksin ostaa värjäytymien poistoainetta. Tulin oikein iloiseksi ajatellessani, että saan superpuhdasta pyykkiä. Iloiseksi voi nimittäin tulla aina uudelleen ja uudelleen samastakin asiasta. Mutta erityisen iloiseksi tulee, kun asialle löytää uuden tarkastelutavan tai siihen pystyy lisäämään jotain pientä hienoista uutta.

  Sanotaan, että virta ei ole koskaan sama, koska se virtaa taukoamatta ja siksi muuttuu sen mukana. Niin kuin runoilija Jyrki Kiiskinen sen sanoo: ”— / Emme voi tajuta, emme voi / astua lainkaan / samaan virtaan. — /” Niinpä pienten ilojen virtakaan ei ole ikuinen, eikä ilo kestä koskaan liian kauan. Jos se kestäisi pidempään, voisi onnesta juopua, tuudittautua virran vietäväksi. Eikä se tuntuisi silloin pienten ilojen virralta, keveältä, helpolta, ylimääräiseltä enkelin kosketukselta.

  ”— / en voi astua jälkiäni / tietä takaisin, tietä veteen / vedestä”. Kiiskisen runon lyyrisen minän tavoin olen kykenemätön palaamaan siihen onneen, joka on hetken ollut. Siksi jaksan kurkistaa tulevaan päivään, sen tuomiin uusiin onnenpyörteisiin. Kerran huusin Villelle kiukuissani: ”Mutta minä en luovuta.” Se on elämänasenteeni. Vaikka uuvun, masennun ja itken helposti, en luovuta, vaikka maailma on armoton ja epäoikeudenmukainen. Juuri siksi en luovuta. Kahlaan sitten vaikka virrassa koko elämäni, mutta virran voimalle en anna periksi. Se ei minua kaada.

  Pienten ilojen lisäksi on sitten sitä isoa iloa, virran pyörteiden yhtymistä virtauksiksi. Tänään minulle avautui aivan yllättäen, vuosien takaa, kevään ilo. Olen yleensä kevätmasentunut – auringon kasvava voima asettuu niin jyrkkään ristiriitaan hiipuvien energiavarastojeni kanssa, että masennun ajatuksesta, että minun olisi jaksettava, koska kevätkin jaksaa taas puhjeta. Nyt vain yhtäkkiä tajusin, että minun ei tarvitse jaksaa, mutta saan jaksaa kevään voiman avulla. Tunne oli kuin uusi: ”— / Levä liikkuu. Vesikasvit / juoksevat, päissä / virtaa veri / ja kokonainen maailma. — /”

  Kun olin vielä laiska ja viaton koulutyttö, nautin keväästä. Mitään harrastushuolia, lukemistakin vailla osasin riemuita siitä, että talvi oli takana. Enpä juuri kehittänyt itseäni niin kuin nykyajan lapset tuhansissa ja yksissä harrastuksissa koulivat itseään. Menetinkö paljon? Pikemminkin sain: Sain elämänilon pienistä kevään kukista, sulaneista jalkakäytävistä ja vaikkapa siitä, että kerättiin luokan kanssa luokkaretkirahoja jäätelöä myymällä. Minä en mitään erityistä siinä asiassa tehnyt, kunhan olin mukana. Miten kauniiksi virraksi se muuttuikaan!

  Viime vuosina olen ehkä hiukkasen katunut sitä, että en nyt laiskuuteni tähden osaa mitään erityistä. Osaan kuitenkin nauttia. En tiedä, kuinka moni tuhansien harrastusten lapsi enää aikuisena osaa pienistä asioista iloita. Ja kuinka moni heistä miettiikään paraikaa, että huhtikuu, se tulee, se kuukausista julmin. ”— / virta, kangas purkautuu, / —”

   

Usko järkeen

• 

  Getting religious on GPL?

  Posted: March 10th, 2006, 1:56pm EET by ville

  Jonathan Zuck (the president of Association for Competitive Technology, ACT) recently compared the discourse on draft version of GPL v.3 to the 15th century Europe. He argued that Richard Stallman is the same for open source movement as Girolamo Savonarola, a Dominican priest, is to Renaissance. Girolamo Savonarola is famous for his fight against vanity, which culminated to several book burning events, in which many great works of art and science were permanently destroyed.

  ACT is funded by Microsoft and Zuck was naturally making a very strong hyperbole in his op-ed. However, his writing was not completely of the mark (a sign of good professional “propaganda” . Richard Stallman is more interested about the ideology than business i.e. for him the interests of companies are indeed not high on priority.

  Stallman and his “comrades” at FSF are not stupid, though. They understand that commercial support to free software is very useful for their cause. A good example of this is the creation of B-group, which incorporates the corporate interests to the GPL drafting process.

  The importance of corporate feedback became very evident at the GPL v.3 event, which we (OSSI, COSS, IT-oikeuden yhdistys) arranged on Tuesday. Dietmar Tallroth (Nokia) gave there a very thorough and sober presentation about the existing problems in the current draft. It brought up many issues (especially pertaining to patent clauses) the other presenters didn’t have noticed. If these problems are not corrected in the final version, the legal risks using GPL will increase considerably and thus hinder its corporate acceptance - and in the end also the popularity of free software.

Pauliinan blogi

• 

  Deja-vu, mise en abyme ja vertaukset

  Posted: March 8th, 2006, 3:09pm EET by pauliina.ranne

  Deja-vu ja mise en abyme. Kaikki tiedämme, mitä deja-vu tarkoittaa (osaan itse vain lausua sanan, en kirjoittaa); se on tunne, että on kokenut saman aiemminkin. Sinällään kokemus lienee hyvin arkinen meille kaikille - vaikka siltikin ajatuksia herättävä. Onko kysymys vain aivojen kemiasta?

  Mise en abyme (osaan kirjoittaa sanan, en lausua). Ilmaus tarkoittaa suomeksi upotusta - kysymys on runousopissa eli kotoisemmin kirjallisuudentutkimuksessa käytetystä käsitteestä, jolla tarkoitetaan kertomuksen sisälle haudattua kertomuksen toisintoa. Ilmiö on kiintoisa, joskin vaikeammin havaittava. Ihan varmasti kuitenkin törmäämme siihen myös tosielämässä - ainakin minulle elämä on kuin runoutta ja tarinoita ja päinvastoin.

  Mietimme eilen Villen kanssa, mitkä elämän ilmiöt voisivat olla mise en abymeja. Täydellisiä vastikkeita oli vaikeaa löytää - tuskin ne kirjallisuudessakaan ovat täysin identtisiä emokertomustensa kanssa. Ehdotin, että kenties lemmikkieläimien hoitaminen lapsuudessa voisi vastata vanhempien hoitosuhdetta lapsiinsa - lapsihan saattaa suhtautua eläinhoidokkeihinsa kuin omiin lapsiin: pukea niitä, syöttää tuttipullolla, laulaa tuutilauluja…

  Emme selvittäneet mise en abymen ja todellisuuden suhdetta. Ilmiöhän eroaa radikaalisti deja-vusta. Se ei paljastu kemiallisesti aivojen välittäjäaineiden avulla. Mutta aavistuksen siitä voi todeta miettimällä luonnon ilmiöitä: vuodenaikojen vaihtumista, syntymistä ja kuolemista, puita ja niiden oksia, lehtiä ja lehtisuomuja… Eikö? Väittäkää vastaan, ehdottakaa lisää!

  Olin eilen pienen lomani jälkeen puhtia täynnä: ajattelin alkaa puhua enemmän vertauksilla, sillä nehän ovat kovin hauskoja ja monesti vakuuttaviakin - miettikää Jeesuksen saarnoja, tarkkailkaa poliitikkojen kielenkäyttöä! Kysyin Villeltä, muistiko hän viime viikolla käyttämääni mielestäni aivan loistavaa ja osuvaa vertaustani remontista ja elämästä. Hän sanoi, ettei ollut edes kuullut minun sellaista esittäneen.

  Kerroin uudelleen: remontin valmistumisen odottaminen toisessa väliaikaisessa asunnossa on kuin elämä - emmehän me odota jäävämme tänne ikuiseksi ajaksi, vaan odotamme, että tämän jälkeen tiedossa on uusi hieno asunto, paikka, jonne voi jäädä vaikka ikuisuuksiksi…

  Vertaukseni ontuu agnostikkojen korvaan. Keksinkin heti perään uuden: remontti on kuin riita. Ensin alkaa tuntua siltä, että jotain pitäis asialle tehrä. Odotellaan, ajatus muhii, sitten tilanteeseen puututaan. Niin riidan kuin remontin alkuvaiheet saattavat olla melko järjellisiä; keskusteluyhteys tuhoutuu vasta kaakeleita hajotettaessa - kaikki tomuksi. Mutta vasta hajottamisen jälkeen voidaan rakentaa uutta.

  Remontista syntyy helposti vertauskuvia. Joskus siitä syntyy myös elämää suurempaa draamaa - elämä saa sopeutua kuin elämän mise en abymeksi, kun remontti vie elämisen paikan. Näin ei kuitenkaan ole käymässä minulle! Todistukseksenne tästä paljastan, että en eilen muistanut laisinkaan katsastaa Villen torstaina ostamia, riidanaiheeksi joutuneita kaakeleita, vaikka kävimme varta vasten viemässä ne Sörnäisten asunnolle. Olin vain niin innoissani mise en abymesta ja muista vastaavankaltaisista ilmiöistä, että jätin remontin oikeiden jumaliensa, remonttimiesten vastuulle. Minulle jäi eilen elämä!

   

Usko järkeen

• 

  Live blogging from Olli’s dissemination

  Posted: March 3rd, 2006, 12:36pm EET by ville

  Olli Pitkänen is right now defending his Ph.D “Legal Challanges to Future Information Businesses” here in T3. His has used scenarios to predict what kind of legal issues will be important in forthcoming “U-world”. The outcome is somewhat “D’oh” i.e. data protection, contract law and IPRs.

  Olli’s presentation:

  - In traditional contract law consent is the the key consept - how can a device give consent or how can the user find out what he/she is accepting if the UI is very limited

  - IPRs: The onion model

  - Privacy: Publishing photos is technically criminal because of the data protection laws (Olli used my photos from Mikko’s karonkka as an example!)

  The Opponents

  Prof. Olli Martikainen starts by explaining the history of (innovation) economics. The basics of new growth economics and Bell’s results about information society are explained as well as sociological view on risk and network society and Druckers theories on how to use information.
  Prof Mähönen starts by stressing the importance of finding the relevant areas of law. Then he asks Olli to write down to board what he means by factors and attributes because those terms define his work to large extent.

  The factors are technology and societal. The attributes for technology are mobility, open-closed, ASP - P2P and DRM. Societal attributes are information scarcity, value networks, economic development and change in society.

  Mähönen agrees with Olli that “lainoppi” (docmatic theory of law) is not very useful for predicting future. He then puts Olli to agree that his methodology is eclectic (?) and describes why eclectic methodogies are theoretically impossible to critizise because they are always personal and unique. He then askes what he should demand from Olli.

  Olli responce that general norms of science apply - never the less.

  Mähönen makes a surpise move and pulls out a stack of slides. The slides describe regulation theory and Mähönen asks why Olli didn’t make a scenario about legal changes. Olli replies that it would have made the model too difficult and also that there won’t be too radical changes anyway in the given 10 years time frame. Mähönen lectures more about regulation theory and mentinones public choice theory as an useful tool for analysing the changes in IPRs.

  Martikainen attacts. He first declares the work as eclectic. He then warns that eclectic works are dangerous, there’s a risk that “jää pettää alta”. He states that Olli’s chosen mixture of methodologies is not good and is missing three key methdologies from the area. Outch.

  Martikainen is on the roll. He moves to critizise how the work lacks totally the market dynamics analysis (example: SIM-card does not bring any added value to PDA-like features to in mobile phone. It is still required and forms a control point for operators.)

  Mähönen argues that the biggest problem from legal perspective is the lack of analysis on political power and motivating factors. Not many questions to Olli, he seems a bit gloomy.

  Mähönen goes to definations. He does not like Olli’s legal glossary. He thinks that Olli has not taken account the diversity of legal systems e.g. how Islamic law affacts the global privacy legislation.

  Few jokes - mode lightens up.

  Martikainen lectures about ETSI and how patents are keeping out the competitors - Since most of the original GSM-patents are going get old during the next 10 years something will happen. Olli agrees but defends his work by explaining that market realities were not very visible in scenarios.

  Mähönen takes the ball and explains that Olli is technically right but that the lack of dynamic nature in scenarios helps him out. Mähönen agrees that the hard core of legal science looks backwards and asks if Olli is using “Foundation”-like psyco-history

  Mähönen uses post-9/11 changes as an example of radical and fast changes that is already taking place and that will cause a fundametal change during the time period.

  Olli argues that the general trend has been pro-privacy. In his mind the current pro-”security” trend is just temporary and in the end the human rights will win. He admits that he may be wrong.

  Last joke from Martikainen:  in page 24 Olli refers to Potter - Harry Potter?

Pauliinan blogi

• 

  yksinäisyys ja yksillisyys

  Posted: March 1st, 2006, 10:05am EET by pauliina.ranne

  Riina kirjoittaa kirjeessään ja mailissaan yksinäisyydestä. Voi, miten hyvin yhtäkkiä muistan, miten yksinäiseksi itseni toisinaan Ruotsin vuosina tunsin. Riinan uskon hallitsevan yksinäisyyttään paremmin kuin itse silloin melkein vielä teininä pystyin. Riinalla on jotain mikä on korvaamattoman tärkeää yksinäiselle: toivo, että yksinäisyys lakkaa. Tulevaisuus on jossain muualla. Ystävät ovat vielä olemassa!

  Meille kehittyneille länsimaalaisille yksinäisyys on monesti arkipäivää. Ollaksemme tehokkaita tarvitsemme paljon omaa tilaa ja aikaa. Ja yhtäkkiä saatamme sitten huomata olevamme aivan liikaa yksin. Oletko sinä koskaan tuntenut samaa? Elämä pakenee.

  Ehkä olen liian nuori tietämään mitään yksinäisyydestä. Sen verran kuitenkin tiedän siitä, että osaan tunnistaa omat oireeni. Eilen ne alkoivat: Olen kirjoittanut kolme viikkoa proseminaaria. Sain sen eilen valmiiksi. Siinä oli ystäväni ja ajanvietteeni näiden viikkojen ajan. Kyllä, stressasin, mutta nautin samalla. Tunnit vierivät uuden ystävän kanssa nopeasti. Mutta nyt on ystävyys ohi. Mitä seuraavaksi?

  Yksinäisyyteen käytän myös pehmeämpiä lääkkeitä kuin koulutöitä: käsitöitä. Illalla yritin lohduttaa mieltäni kutomalla. Kudoin yhdellä langalla ja paksulla puikolla. Purin. Kudoin kahdella langalla ja paksulla puikolla, purin taas. Kudoin yhdelllä langalla ja ohuella puikolla. Menin nukkumaan. Aamulla heräsin kukonkiekaisuun ja purin kaiken. Tänään menen ostamaan uutta lankaa.

  Yksinäisyys. Lääkekin. Ehkäpä ne, joilta yksinäisyys puuttuu, kokevat sen ylellisyydeksi, sillä pienissä määrin yksinäisyys on korvaamattoman arvokasta. Villenkin kanssa on paljon mukavampaa, kun on hetken ollut yksin välillä. Yksinäisyys ei ole kuitenkaan sitä samaa yksinäisyyttä silloin kuin siitä nauttii. Tällöin voidaan puhua vaikkapa yksillisyydestä: kun on niin kiva nukkua yksin viileässä, niin kivaa, ettei kaipaa ketään vierelleen. Yksillisyys saattaa kuitenkin olla ihan yhtä vaarallista kuin yksinäisyys. Voiko kenellekään riittää vain minä yksin?

  Länsimainen yksillisyys - ja yksinäisyyskin -  näyttää liittyvän instituutioiden kuolemaan. Kirkosta, aviosta ja sukulaisuussiteistä erotaan, kun mikään ei enää tunnu oikealta. Kirkosta eroamista käsiteltiin jokunen päivä sitten Helsingin sanomissa. Syitä eron läpiviemiseen oli monia: joitakin ärsyttävää kirkon vanhakantaisuus, joitakin sen liberaalit tuulet. Jotkut ovat pahoittaneet mielensä papin sanoista, toisia ärsytti, kun pappi ei lupauksistaan huolimatta tullut käymään. Ihminen äänestää siis jaloillaan - ei muuta kuin pois pahasta tilanteesta, niinhän sitä yksillisyyden nimessä saamme tehdä!

  Kyllähän sen tiedän, ettei kirkko ole niitä armeliaampia ryhmittymiä maapallollamme. Eräässä seurakunnassa täällä Helsingissä viime kesänä työskennellessäni nautin suunnattomasti niistä yksinäisistä hetkistä, jotka sain viettää kirkkoherranvirastossa. Puhelin ei juuri soinut. Luin tenttiin, mietiskelin. Välillä tein oikeasti tärkeitä asioita: sanoin lohduttavia sanoja surevalle omaiselle tai keskustelin kirkkoon liittyvän alkoholistin kanssa.

  Ärsyttävintä kesätöissäni oli hetket, joilloin koko papisto oli paikalle. Tunnelma tiivistyi, ihmisten väliset repeilemät yritettiin peittää, mutta minkäs voit, kun yhteistyö voimakkaiden, intohimoisten, kutsumustyötään tekevien hengenmiesten välillä ei toiminut. Kirkon päävahtimestari sanoikin puolitosissaan, että täällä se vaan tunnelma parani, kun pappien kokoukset vähennettiin puoleen. En epäile yhtään.

  Nyt nautin kuitenkin hetken kirkon tarjoamasta yhteisöllisyydestä. Töissä hautapalveluissa olen yksin töideni kanssa - ja vapaa-aikaakin saan viettää välillä vaikka tämän blogin merkeissä - mutta yhdessä tilassa tiimin kanssa. Koskaan ei tarvitse epäillä, etteivätkö ihmiset huomaisi uutta vaatetta ylläni, uusia hiuksiani tai keskustelua kaipaavaa mielenvirettäni. Yhteisöllisyydessä on hohtoa - kunhan sitä ei ole liikaa, sillä silloin se menettää ylellisyytensä.

  Olen jo niin yksillinen ihminen, etten osaa nähdä yhteisöllisyyttä perustilana. Valitan.  

   

• 

  hyvää päivää tänään

  Posted: February 22nd, 2006, 2:51pm EET by pauliina.ranne

  Osakunnalle terveiset. Olen taas innostunut toimimaan siellä - pieni tauko teki terää. Ja nyt olen niin onnellisessa asemassa, että olen “vain” Naisten kerhon puheenjohtaja. Pakollisena tehtävänä on organisoida herrapäivälliset, mutta se tuntuu pieneltä kaikkien viime vuosien osakuntaprojektien kuten vaalipäällikkyyden tai vuosijuhlamestaruuden jälkeen.

  Kaikkein parasta tässä “NaKen” pestissä on se, että tosi monet muut naiset on ihan yli-innoissaan herrapäivällisten järjestämisestä. Itselleni jää siten vain organisaattorin rooli, mikä passaa mulle. Juhlamestarina sitä joutui tekemään lähes kaiken yksin, vain selkääntaputtelijoita löytyi. - Hyvä, että edes niitä.

  Noniin. Tänään suuntaan siis Osakunnan helmikuun varsinaiseen kokoukseen. Eilen vedin Knitting Factorya Satakuntatalon armaassa Pori-huoneessa. Ville joutuu taas viettämään iltaa itsekseen - tai saa viettää sitä omien projektiensa parissa, ihan miten vaan.

  Ei, tänään ei runosuoli toimi. Ajatukseni pyörivät tekemisessä, eivät kirjoittamisessa tai muussa luomisessa. Tai mitä nyt silmukoita loin eilen ihan riemuissani. Teen sukkia kämppikselle ja pontsoa itselle. Ja tänäänkin, kahden viimeaikaisen shoppailupäivän jatkoksi, aion suunnata Sokkarille vähän vielä vaateostoksille. Aah, elämä on ihanaa.

  Ja ihaninta on tietysti, että on Ville. Sitä en ole ihan tarpeeksi täällä vielä hehkuttanut. (Yritän hillitä itseni, sillä 90 prosenttia hehkuttamisesta on ärsyttävää.)

  Pieni ajatus: Kaunista turhuutta, ehkä niin. / Mutta ovatko kauneus ja onni turhia siksi, / että ne kestävät vain pienen hetken? (Kirkko & Kaupunki 3/2006)

Usko järkeen

• 

  Curling and lot of links.

  Posted: February 19th, 2006, 10:19pm EET by ville

  I’m watching curling (FIN - UK), which is surprisingly interesting - perhaps because for once Finland is leading. The sport is slow enough that there’s time for surfing, too. As a result, here’s quick review of interesting stuff around:
  Raymond T. Nimmer considers open source licensing profileration:

  “..But we can get to that realization only by recognizing FSF and OSI as part of a broader theme. In that broader context, other options and approaches are important and valuable, even if they do not fully conform to strict FSOS doctrine. It is in that broader context that the “movement” and the “community” need to be understood.”

  In practical terms, compatibility is very essential so I don’t totally agree with Nimmer.

  In related news, the licence checker we are developing in OSSI is developing quickly. Check it out here. Comments and even patches are more than welcome!

  David Benjamin, EE-Times raports from 3GSM:

  “David Birch of Consult Hyperion, a U.K.-based independent IT consultancy, reminded the panel of mobile operators, device-makers and standards developers that the telecommunications industry is at least 15 times larger than the Hollywood “content” industry. Yet, Hollywood is prevailing in its demands for embedded technologies designed to prevent illegal sharing of music and video by mobile phone users.

  “Why are you such a bunch of big girls?” asked Birch. “Why don’t you tell the content owners to just get stuffed?

  This is not the first time this questions is asked. For example, Cory Doctrorow has made the same argument before in his famous DRM-speech. Still, the tone and place was interesting but the same cannot be said about the answer by Willms Buhse:

  “..the imbalance between Hollywood’s size and its power was a matter of glamour, and its effect on public policymakers. Citing the comments of an unnamed professor, Buhse said, “With any politicians who make laws, you’re going to do much better with Christina Aguilera than you are with a handset.”

  There’s a bit of commentary in EETimes, too.

  There’s lot of development related to Apple’s new Intel-based systems. First of all, Linux has been ported to system (no big suprise here) On the other hand, Apple has been using DMCA to shut down sites, which are used to discuss methods to porting OSX to non-Apple PCs. Apple is even using poetry to fight against this (inevitable?) movement:
  

  The embedded poem reads: “Your karma check for today: There once was a user that whined/his existing OS was so blind/he’d do better to pirate/an OS that ran great/but found his hardware declined./Please don’t steal Mac OS!/Really, that’s way uncool./(C) Apple Computer, Inc.”

  Speaking about inevitable events, the first OSX worm and virus has been found. They don’t present any real threat yet but work as a healthy reminder that no OS is totally safe against clueless users.

Minnan Blogi

• 

  Su Doku

  Posted: February 16th, 2006, 10:16am EET by minna

  I must admit, I have one addiction, but I’m not alone… Millions of peoples ’suffer’  the same addiction. Actually su doku is japanese and it means without pair. This addiction has spread really fast. Last year until october my favourites was still japanese puzzles, those  in there you find out with cell should be white and black regarding the numbers in columns and lines. But now sudoku has got number one’s place in my head and flat. So 2:nd of October which is important day as well for me I got my first sudoku magazine. First when i saw the numbered grid with some empty cells it didn’t give any idea what will become …just start to fill empty cells. regarding that same number not existing same time in a  row and column line crossing it… but when I was told that those 3*3 boxes should have same number only once… pling that was it… to get the point.

  Few weeks ago read from daily Metro (16.1.06) how Sudoku was founded. It is actually based on studies from as far as 1800 th century. In year 1979 70-years Howard Garnes made first sudoku in USA. But it was not yet time for sudoku. 1990’s it was hit in Japan and since 2004 in Europe because Times started to publish them… and now in local R-kioski (newsstand) you can find lots of different magazines and some books for different level… and for the record now you can have electronic sudoku game where there are approximately million different puzzles… quite funny because after finishing one grid… the next one could be the same don’t remember numbers so well

  I have now only one problem… I like more about those extreme sudoku’s fex. 16 * 16 grid or some grids are bypassing each other having common 3*3 boxes and so on… but where to find these more and more…

  It would be great to hear are you as addicted and how to manage day without sudoku

  One link, where you can make sudoku’s on line is fex [www2.hs.fi] 

   

   

   

      

   

Pauliinan blogi

• 

  keskiviikko ja tiistai - onni ja onnettomuus

  Posted: February 15th, 2006, 10:43am EET by pauliina.ranne

  Tänä keväänä keskiviikko merkitsee minulle heräämistä kuudelta, seitsemää tuntia satulatuolilla, puhelimessa hymyilyä ja netissä surffailua. Töitä! Onneksi on töitä. Täälläkin tosin vaivun välillä toisten töiden, opiskelujen maailmaan. Ajatukset ovat viime aikoina keskittyneet kandintyön eli tarkemmin sanoen suomea toisena kielenä opiskelevien yliopisto-opiskelijoiden gradututkimussuunnitelmien aikamuotojen tarkasteluun. Onni on, että on mielenkiintoinen tutkimuksenaihe!

  Eilen tiistaina oli ystävänpäivä, mutta millainen: yksi ystävä oli mennyt kihloihin, yksi eronnut. Oli mitä kummallisin olo illalla, kun kuuntelin puhelimessa eroon liittyneitä muita elämän suruja. Ehkä sitä taas pysähtyy hetkeksi täällä hautausvarausten, kuolinpapereiden ja krematorioilmoitusten myllyssä ja miettii mitä on kaiken takana. Elämä on kallis, liian kallis ollakseen klisee.

  Eikä se elämä niin kovin onnetonta aina ole: tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan toiseksi onnellisinta kansaa. Kuulostaako oudolta? Itse ihmettelin miten me ainaiset valittajat, synkät, pessimistiset suomalaiset voimme pitää itseämme niin onnellisina. Ehkäpä selitys tälle löytyy siitä, että olemme tottuneet vähään täällä karun luonnon ja pimeyden maassa. Olemme sitten iloisia siitä ylimääräisestä, jonka joskus saamme.

  Kivikon solussani asuu onnellisia ihmisiä: tanskalaiset ovat tutkimuksen mukaan onnellisinta kansaa, ja kyllähän se näkyy. Tanskalaista kämppistäni Vikiä iloisempaa ja energisempää ihmistä en sinne Itään olisi voinut toivoa. Idän ihme! Mutta mistä tanskalaisten onnellisuus? Ennen arvelin, että ovat onnellisia, koska syövät paljon makkaraa ja juovat olutta. Tällaista en ole Vikin kanssa eläessäni huomannut. Mutta syvää anteliaisuutta, luottamusta, asioiden jakamista kyllä. Voihan siis olla, että onnellisuus kumuloituu, kun siitä jakaa!

  Eilen tiistaina pohdin, että onnellisuus voi rakentua myös siitä, että tuntee kuuluvansa johonkin. Meillä suomalaisilla ja tanskalaisilla on etuoikeus olla osa pientä kansaa. Sekin voi luoda onnellisuutta, kun tutuntutuntuttu on tuttu kasvo tv:stä. Monille onni on olla lähellä valtaa, ei rahan vuoksi, vaan siksi, että se luo elämälle sisältöä.

  Onnellisuutta voi olla myös se lottovoitto, että saa asua maassa, jossa on tilaa jokaiselle. Täällä meidän ei tarvitse jakaa onnettomuuttamme kenellekään, jos emme halua. Täällä saamme kätkeä myös onnen. Suomessa on tilaa olla yksin. Ainakin minulle se on usein korvaamattoman tärkeää.

Usko järkeen

• 

  KRP käynnistää esitutkinnan Muhammedin kuvista

  Posted: February 14th, 2006, 4:44pm EET by ville

  From STT’s feed, via Verkkouutiset:

  KRP käynnistää esitutkinnan Muhammedin kuvista

  Jeezus! (pun intented). This will just meant that Suomen Sisu will get more attention and popularity. The Internet is already saturated with the pictures and nobody would really have cared about one more obscure page. Now this will be in the International media and it will become yet another “cause célèbre” for fundamentalist in both sides. Besides, it’s not really pictures which have caused the riots. A very good summary can be found from “Rantings of Sandmonkey”:

  Now while the arab islamic population was going crazy over the outrage created by their government’s media over these cartoons, their governments was benifitting from its people’s distraction. The Saudi royal Family used it to distract its people from the outrage over the Hajj stampede. The Jordanian government used it to distract its people from their new minimum wage law demanded by their labor unions. The Syrian Government used it to create secterian division in Lebanon and change the focus on the Harriri murder. And, finally, the Egyptian government is using it to distract us while it passes through the new Judiciary reforms and Social Security Bill- which will cut over $300 million dollars in benefits to some of Egypt’s poorest families.

Minnan Blogi

• 

  First words

  Posted: February 14th, 2006, 9:42am EET by minna

  Hello World…

  The phrase which should always have been tested ;-) 

  but actually what I really like to say especially today 

  I’m very lucky to have such a great friends as I have

  It is just a pity, time is resource you can’t get more.

  Wish to spend more time with my friends not just work and work and work…

  Happy Valentine’s day

  Hyvää ystävänpäivää

  Minna

   

   

   

Usko järkeen

• 

  Too much going on..

  Posted: February 14th, 2006, 12:30am EET by ville

  Uuuf.

  This week will be rather awful. The main reason is that EFFI is currently too popular i.e. different govermental actors want our opinions from various topics - this week’s saldo is 2 position papers (for LVM and OPM), one parliamentary hearing (TaV) and discussion event (SuV) and KTM’s hearing on patenting in EU. And, I have to take care of working normal work days at the same time…

  I’d really like to participate also to the acute discussion about the Islam and freedom of speech. Unfortunately, a decently detailed post about this topic would take right now too much time to write. The very short version: The Islamic countries are free to get offended but as should we, too - next time somebody is stoned to death or arrested for criticizing the goverments , let’s arrange some riots in Helsinki (figuratively speaking).

  I guess I have new favourite minister to dislike: Susanna Huovinen. She seems to follow SDP’s “legislation does not need to be reasonable or effective as long as it appears to make things safer” mantra a bit too well. Well, her position on copyright is good but that’s the case for most of the ministers from LVM.

Sirun blogi

• 

  Hello world!

  Posted: February 13th, 2006, 11:10pm EET by siru

  Welcome to WordPress. This is your first post. Edit or delete it, then start blogging!

Minnan Blogi

• 

  Hello world!

  Posted: February 13th, 2006, 11:04pm EET by minna

  Welcome to WordPress. This is your first post. Edit or delete it, then start blogging!

Usko järkeen

• 

  Torvalds hasn’t ruled out GPL 3 for Linux

  Posted: February 9th, 2006, 11:13pm EET by ville

  Hmm,

  it seems that Linus is backing from his previous hard line position. From Linux-Watch: 

  …the specific section that Torvalds has trouble with reads:
  

  “Complete Corresponding Source Code also includes any encryption or authorization codes necessary to install and/or execute the source code of the work, perhaps modified by you, in the recommended or principal context of use, such that its functioning in all circumstances is identical to that of the work, except as altered by your modifications. …”
  

  According to Torvalds, this “is the one that seems to disallow digitally signed binaries (or rather: you can sign the binaries any way you want, but you have to make your private keys available).”

  If this section is removed, then Torvalds believes that, while practically speaking it may be difficult to bring Linux under GPL 3 due to the sheer number of copyright owners, the kernel might yet be moved to the new GPL.

  Full story:

  Torvalds hasn’t ruled out GPL 3 for Linux

• 

  Napit vastakkain

  Posted: February 9th, 2006, 2:28pm EET by ville

  Yle has published the radio show, in which I argue against Antti Kotilainen of TTVK fame. It was actually quite fun to tape because we had plenty of time, quite narrow topic and - of course - totally opposing positions. Jaakko has already blogged the show:
  digitoday.fi - Tekijänoikeuslaki

  Do I really sound like Pekka Tianen?

Pauliinan blogi

• 

  hohhoijaa - ajan filosofiaa

  Posted: February 8th, 2006, 11:08am EET by pauliina.ranne

  En ole taaskaan nukkunut… Kolme yötä on mennyt proseminaaria stressatessa. Tajusin, että täytyy saada jostain kannettava käyttöön, että saa jokaisen kotona vietetyn illan valjastaa tutkimuksen tekoon. Mistähän sellaisen saisi lainaksi näin yhtäkkiä? (Vinkkejä, please!)

  Aikaa on niin vähän. Miten mielellään sitä tekisi koulutöitä kaikessa rauhassa, mutta tällä nykyisellä elämänmenollani se tunnu olevan mahdollista. Toista oli Uumajassa… Mutta teinkö siellä yhtään sen parempaa tulosta? Tuskin.

  Luitteko ystävät Helsingin sanomain helmikuun kuukausiliitteestä runoilija Sirkka Turkasta? Aika mielenkiintoisia ajatuksia. Itseäni vävähdytti se, että Turkan mielestä “elämä on ensisijaista”. Runous on vain välähdyksiä, toisintoa elämästä. Ei ehkä mikään uusi ajatus, mutta minulle sillä tavoin tuore, että tällä hetkellä koen, että elän aivan liian paljon enemmän kuin luen. Ja kun runoilija sanoo, että runoutta ymmärtää, jos ymmärtää elämää, olen riemuissani! Pelkästään lukemalla ei ehkä alakaan ymmärtää lukamastaan yhtään sen enempää…

  Muutenkin Turkka pysäytti minut. Toimittaja arvioi Turkan “hyväksi ihmiseksi” sillä perusteella, miten hän kohtelee ja suhtautuu pienimpiin lähimmäisiimme, eläimiin. Olen huomannut oman itseni kautta, kuinka pahuuteni on tullut esille juuri eläimiin kohdistuvana välinpitämättömyytenä. Muistan elävästi Uumajan viimeisen kevään, kuinka stressaantunut olin ja miten se näkyi minussa. Naapurin kissat eivät saaneet armoa. Inhosin niitä, koska ne mankuivat ikkunallamme, ovellamme, olivat jaloissa rappukäytävässä. Oma aikana tuntui niin tärkeältä, korvaamattomalta, etten ollut kestää sitä, miten ne veivät sen arvokkaita minuutteja (mm. tunkemalla meille sisälle).

  En ehkä ole pohjimmiltani miksikään muuttunut niistä ajoista. Oma aikani tuntuu edelleen vähäiseltä ja arvokkaalta. Osittain siksi vetäydyn kotiini, varjellakseni sitä kallista aarretta, joka on mielestäni tärkeämpää kuin elämän monet muut mukavuudet. Olen valmis luopumaan monesta - elokuvista, osakunnasta, taide-elämyksistä - kunhan saan pitää yksinäisyyteni silloin kun sitä tarvitsen.

  Nyky-yhteiskunnassa yksinäisyyttä pidetään monesti rangaistuksena. Kuitenkin me kaikki sitä tarvitsemme. Yritämmekö huiputtaa yhteiskuntaa luulemaan, että olemme niin vahvoja, että pärjäämme aina yhdessä? Tai että vaikka olisimme yksin, emme ole sitä mielellämme, sillä yhdessä on mukavampaa, antoisampaa ja tulos on sen mukaisesti parempaa? Yksinäisyys, jota harrastamme, peitetään, siitä ei puhuta. Se on välitila, pakollinen välttämättömyys.

  En tiedä, kysyn vain.

• 

  nyt on kiire, mutta eksyin tänne

  Posted: February 6th, 2006, 5:35pm EET by pauliina.ranne

  Hyvät ystävät. Ajattelin, että voisin vaikka lähettää vinkin siitä, että mulla on tällainen sivu jossain internetin hyperviidakossa. Juuri nyt on siihen kyllä liian vähän aikaa. Tai ehkä sittenkin juoksen s-postiini takaisin… Menemme elokuviin kuudelta, ja vaikka lupasin hakea liput ennakolta, en jaksanut raahautua yliopistolta tänään minnekään.

  Kerron lisää pian…

Usko järkeen

• 

  Friday, Friday..

  Posted: February 3rd, 2006, 3:48pm EET by ville

  It’s Friday afternoon.

  We’ll be looking after Mikko’s kids tonight. I’m scared - luckilly Pauliina is more expecienced in baby-sitting.

  The week has bring few surprises. Tieturi’s open source day was nice but did not have that much novel content. The most interesting news there was the problems pertainging Finnish spelling for open source programs. Hopefully that will be solved soon since fully working all-around speller/thesaurus is one of the missing key components for desktop use.

  In other news: If Richard Stallman was a pacifist (i.e. ban military applications with GPL..), The R-gator from iRobot wouldn’t be possible:

  “an intelligent UGV ground vehicle) that can autonomously perform dangerous military missions, including acting as an unmanned scout, ‘point man,’ perimeter guard, [and] pack/ammo/supply carrier for soldiers, marines, and airmen.” The R-Gator can be shifted quickly between remote operation, autonomous, and manual modes, a feature that lets military personnel evaluate unmanned vehicle technology in “numerous operational scenarios,” the company says...The R-Gator’s control, navigation, and obstacle avoidance systems are based on LynuxWorks’s BlueCat Linux, which features a 2.6 Linux kernel.

• 

  Having One Billion in Personal Debt

  Posted: February 1st, 2006, 1:24am EET by ville

  SFgate has today interesting article about personal finances of Oracle’s chairman Larry Ellison. Instead of selling Oracle’s stock, he has taken loan from different banks. A LOT of loan, to be precise:

  …Getting back to the scary days of 2000, when the tech stock market was imploding, a list of Ellison’s debts as of July 13, 2000, showed that he owed $1.022 billion to five banks: JP Morgan, Bankers Trust, CMB, Merrill Lynch and UBS. At that time, those loans came from credit lines that had a combined limit of $1.35 billion, putting Ellison a mere $328 million from maxing out.
  By 2001, when Ellison made the stock sales that triggered the lawsuit, that debt was up to $1.22 billion.

  This puts my personal apartment loan into a slightly different perspective but of course, I’m not worth of $17 billion.

  In other news: CNET.UK has interviewed Alan Cox, who thinks that draft GPL is quite reasonable:

  The majority of it looks very sensible, such as letting copyright information be displayed in an About box, rather than relying on command line instructions [as is the case in GPL 2]. Some of the more contentious stuff has sensibly been made optional. One of the other nice things is the work to make the GPL compatible with other licences. That’s really important — it will allow people to share more code.

  Also SUN is apparently seeing GPL v.3 as something positive. As Jonathan Schwartz wrotes in his blog:

  ..We also recognize that diversity and choice are important - which is why we’ve begun looking at the possibility of releasing Solaris (and potentially the entire Solaris Enterprise System), under dual open source licenses. CDDL (which allows customer IP to safely comingle with Solaris source code) and under the Free Software Foundation’s GPL3…

  It seems that very interesting battle lines are developing for GPL v. 3. EWeek has more coverage on the topic

  Last but not least: New Open Source discussion/event forum - Open Tuesday - has been launched:

  We have created OPEN TUESDAY for ourselves and other open minded people to connect together around the world on a monthly basis to meet, discuss and to find ways of collaborating and taking action on the opportunities of the open future

Pauliinan blogi

• 

  tää on mun blogi!

  Posted: January 31st, 2006, 3:17pm EET by pauliina.ranne

  hih. tämäpä vallan kummallista. tietokoneita inhoava humanisti haluaa kirjoittaa blogia. yritän näin ikään kuitenkin vähentää tietokoneen äärellä istumista - s-postien asemasta voi ainakin joskus vain blogeilla. vai mitä?

  tänään on tammikuun viimeinen armon vuotta 2006. elämäni voi hyvin, paitsi mitä nyt ainaisia arkisia huolia: tänään olen päänsärkyflunssassa ja vähemmän riemukas lukemaan juha seppälän sydänmaata, kuuntelemaan tuula-liina variksen vaimoni-dekkaria kasetilta tai oikolukemaan mikon kirjaa. ehkä siis vain kuuntelen rakkaitani, levyjä, jotka vihdoin viikonloppuna saivat toisen tulemisensa, kun ne rahdattiin kivikkoon.

  ensi kerralla lupaan käyttää myös versaaleja teksteissäni. tänään olen luvalla laiska.

Usko järkeen

• 

  ZDNet.com’s Carroll hits hard GPL’s draft

  Posted: January 30th, 2006, 11:02pm EET by ville

  It seems that the discussion about forthcoming GPL v. 3 is going to be blistering. First we had Linus dissing the new draft. Now John Caroll, who works for Microsoft, joins the chorus with his strongly-worded column:

  » The offer you can’t refuse - John Carroll:

  …People may wish to rethink that premise, as the GPL is incredibly important to the open source movement (though Eric Raymond has advocated doing away with it), and Stallman has just thrown down the ideological gauntlet. The question is whether those same developers who followed Stallman down the GPL garden path will continue to follow as he leads them over the edge of a cliff..

  ..GPL version 3 isn’t going to help the cause of open source and free software. With it’s anti-DRM provisions, it’s more likely to inspire a civil war, and if the Stallman side wins (which he might, given interdependencies between various GPL products and the fact that Stallman has convinced so many to give him arbitrary control over the licensing terms covering their code), open source loses as proprietary software rushes in to fill the void left by GPL code.

  It will be interesting to see if FSF will address this criticism.

• 

  Plumbing renovation starts

  Posted: January 30th, 2006, 4:42pm EET by ville

  During the three next months, the apartment will be deserted. We used the weekend to move the most important things out to the undisclosed locations. If everything goes alright, the renovation should be ready for the May Day. I’ll be posting pictures from the process here.

  In other news: eWeek has today a nice interview from E-Trade’s Vice President of Architecture Lee Thompson. They are not just using open source but also trying to learn how to apply the best part of the methodology for their internal software development:

  .. have a very large code base with a large number of committers, and [there is] the probability of conflicting change occurring. We have a very complicated application—nowhere near as complicated as a project like Microsoft’s Longhorn, but complicated enough that you’ll have, say, our stock options business, which is an employee benefit. They have some developers there who can make a change, and then somebody in our cash transfer business puts a change in, and they conflict, and we have to resolve that conflict in our build process. The way the open-source project does that is that the guys who are submitting the change for the employee benefits site would submit a patch, and the other team doing cash transfer would submit a patch, and the committers would look at both and go, ‘You know, that might conflict. We should probably do one versus the other

  Oh, I updated the blog with a new style sheet - comments are welcome..

• 

  Yet another blog - this time it’s mine

  Posted: January 25th, 2006, 9:07pm EET by ville

  Ok, it’s time to finally start own personal blog. You will find here (hopefully) a mixture of political commentary, ranting against stupid laws and of course - some nice photos.

TOP Gregarius 0.5.2 powered by PHP, MagpieRSS, kses, SAJAX Tentatively valid XHTML1.0, CSS2.0 Last update: Sat Sep 19 03:04:32 2009